Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

blogi

Morbuksen blogi on tarkoitettu lähinnä eräänlaiseksi uutis- ja ilmoituskanavaksi ylläpidolle. Blogissa kerrotaan tarkemmin mahdollisista päivityksistä, tapahtumista ja juonista liittyen Morbukseen ja peliin näin yleisesti. Varsinkin pelaajan kannattaa pitää tätä sivua silmällä, ja jättää rohkeasti kommenttia jos on jotain sanottavaa. 
 

Ensimmäinen luukku
01.12.2018 08:45 | Ylläpito

Ensimmäinen joulukalenterin luukku aukeaa jo tänään, 1.12! Luukun takaa paljastuu kirjoitustehtävä, jonka suorittamisesta palkitaan. Osallistuminen tapahtuu tämän blogipostauksen kommenteissa, joihin valmiit tekstit lähetetään julkisella viestillä. Muiden tekstejä saa myös kommentoida niin tässä kuin chatissakin. Seuraava luukku aukeaa 10.12.
 

1. JOULUN MUISTELMIA

Tehtävä on siis kirjoittaa hahmosi menneestä joulusta (tai muusta talvisesta juhlasta) tarina tai runo. Kummankaan ei tarvitse olla pitkä romaani, vaan lyhyempikin teksti riittää, eikä sen laatu tai pituus määrää kuinka hyvin siitä palkitaan. Mennyt joulu voi olla vaikkapa viimevuodelta tai kenties hahmosi lapsuudesta - sen saat päättää sinä itse. On kuitenkin tärkeää, että tekstissä korostuu juhla ja muistot. 

Aikaa kirjoittaa on 24.12 asti, jonka jälkeen tekstit julkaistaan hahmojen sivuilla ja niistä jaetaan palkinnot. Jokainen osallistunut hahmo palkitaan! Jos sinulla on useampi hahmo, sinun ei välttämättä tarvitse kirjoittaa jokaisella, vaan voit päättää kenellä hahmollasi suoritat tämän luukun tehtävän. Tietenkin saat suorittaa tämän myös kaikilla, jos haluat. Tähän luukkuun osallistuminen on myös täysin vapaaehtoista, joten jos tuntuu siltä ettet ehdi osallistua, ei mitään hätää. 

Huom! Lisäaikaa myönnetty 13.1 asti!


Hyvää joulukuun alkua ja joulunodotusta toivottaa Morbuksen ylläpito! <3 


( Päivitetty: 24.03.2019 22:48 )

 - Ylläpito

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi miinus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Joulun muistelmia / Nathaniel Lochlan / 2013

Pöydältä kovalla ryminällä tippuvat kirjat hätkähdyttivät tummatukkaisen miehen unestaan. Unenpöpperöisenä mutta säikähtäneenä Nathaniel kohotti päätään, ja vilkuili ympärilleen varautuneena. Mies tajusi ryminän johtuneen vain kirjoista, ja hän huokaisi hiljaa, nojaten tuolissaan taaksepäin. Hän oli näköjään taas nukahtanut kesken opiskelujensa, pahus. Nathan hieroi kasvojaan ja työnsi silmälasinsa takaisin kasvoilleen, noussen sitten jäykästi seisomaan. Seinäkello näytti kello yhtä yöllä - mies oli ehtinyt näköjään nukkua ainakin pari tuntia. Nathaniel poimi lattialle pudonneet kirjat ja laski ne varovaisesti pöydälle, pyyhkäissen päälimmäisen kantta. Hänen täytyisi imuroida, asunto alkoi olla pölyinen.

Nathanielin huomion pölystä vei kuitenkin pian pöydällä lojuvan puhelimen syttyvä näyttö. Se ilmoitti kahdesta vastaamattomasta puhelusta ja ääniviestistä, ja mies kurtisti kulmiaan. Kuka oli soitellut hänelle tähän aikaan illasta? Nathan nosti puhelimen, ja pyyhkäisi ilmoituksen peukalollaan auki. Lukitusnäyttö vaihtui, ja hän näki aloitusnäyttönsä. Nathaniel ei ollut koskaan vaihtanut puhelimen oletustaustakuvaa mihinkään muuhun, mutta kaikki sovellukset oli lajiteltu tarkasti omiin kansioihinsa. Ei ollut vaikeaa löytää siis puheluja, jotka mies avasi. Äiti oli soittanut kahdesti, ensimmäisen kerran kaksi tuntia sitten. Miksi äiti oli soittanut? He eivät olleet puhuneet viikkoihin, ja siihen suurin syy oli hänen kiireinen elämäntapansa. Katumus pisti Nathanielin sydäntä, kun hän poisti ilmoitukset vastaamattomista puheluista, ja mies avasi ääniviestinsä.

“Hei, Nath. Äiti tässä”, hänen äitinsä hiljainen ääni kuului puhelimen kaiuttimesta. Nathaniel puri huultaan, ja asteli olohuoneeseensa, pitäen katseensa puhelimessaan.
“Et vastannut, kun yritin soittaa sinulle. Sinulla taitaa olla taas kiire, kuten aina… No, ei se haittaa, tiedän että teet tärkeää työtä. Isä ja minä olemme ylpeitä sinusta. Ja Elise ja Harriet myös, tietenkin”, kuullessaan siskojensa nimet, Nathaniel ei voinut vastustaa pientä hymyä joka löysi tiensä hänen huulilleen. Mies painoi viestin sitten tauolle, ja laski puhelimen sohvapöydälle. Hän halusi teetä. Nathaniel jätti puhelimensa sohvapöydälle, ja asteli sitten keittiöön, pistäen veden kiehumaan. Samalla kun hän odotteli veden kuumenemista, mies asetteli muut teetarvikkeet valmiiksi esiin, ja asteli keittiön ikkunan luokse katselemaan kaupunkia, joka avautui siellä. Vaikka kello olikin jo paljon, hän näki valoja jokapaikassa. Monessa ikkunassa oli jouluvalot. Joulu oli mukavaa aikaa, harmi vain ettei Nathaniel voinut viettää sitä perheensä kanssa. Taas mies tunsi pienen katumuksen kiristävän jossain sisällään, mutta hän ei antanut sen haitata itseään. Kuten äitikin sanoi, hän teki tärkeää työtä, joka ei voinut odottaa.

Teenkeitin naksahti kovaäänisesti, ilmoittaen veden olevan tarpeeksi kuumaa. Nathaniel palasi sen ääreen, ja kaatoi itselleen teetä suureen kuppiin. Vanhemmat olivat lähettäneet hänelle pari päivää sitten paketin, josta oli ilmestynyt joululahjaksi joulumausteista teetä. Se oli erittäin hyvä lahja, sillä hänen teevarastonsa oli päässyt tyhjenemään viimeviikolla, ja amerikkalaisten tee oli miehen mielestä ällöttävää.
Höyryävän teekuppinsa kanssa Nathaniel asteli takaisin olohuoneeseen, ja painoi sitten ääniviestin taas päälle. Hänen äitinsä ääni kuului taas, kun hän kertoi:
“Harrietista puheenollen, hän joutui sairaalaan aiemmin tänään”, nämä sanat saivat Nathanielin jähmettymään. Miksi ihmeessä hänen siskonsa oli sairaalassa? Harriet oli juuri mennyt kihloihin tulevan aviomiehensä kanssa, ja odotti nyt pariskunnan ensimmäistä lasta. Nathanielista tulisi eno, eikä mies malttanut odottaa.
“... mutta älä huoli, lääkärit sanovat ettei kyseessä ole mitään vaarallista. Harriet ja vauva ovat kunnossa”, äiti jatkoi, ja Nathaniel huokaisi helpotuksesta. Oli vaikeaa asua niin kaukana perheestään. Hän ei voinut olla siskonsa tukena, kun hän sitä tarvitsi, ja tärkeät pyhätkin piti viettää yksin, erossa kaikkein rakkaimmista.
“No, annan sinun jatkaa mitä ikinä olitkaan tekemässä. Toivottavasti pakettisi tuli perille, muista että saat avata sen vasta huomenaamuna”, äidin sanat saivat Nathanielin hymähtämään. Äiti tiesi kyllä, ettei Nathaniel voisi odottaa paketin avaamista, mutta toivottavasti tuo ei tiennyt että oli jo liian myöhäistä.
“Soitathan huomenna, olisi mukavaa kuulla sinustakin”, äidin ääni katosi sitten ja lyhyt piippaus ilmoitti ääniviestin loppuneen. Nathaniel sulki puhelimen näytön, ja katsoi höyryävää teekuppiaan, haistaen teen herkullisen tuoksun, joka muistutti häntä kodista, ja kaikista aiemmista jouluista, mitä hän oli perheensä kanssa viettänyt. Oli tosiaan sääli, että nyt hänen tutkimuksensa piti hänet niin kaukana heistä. Mielessään Nathaniel kuitenkin lupasi itselleen, että hän viettäisi kaikki tulevat joulut perheensä luona, eikä hän antaisi minkään olevan liian suuri este.

- Trithan - 12.1.2019 19:18

Lumihankea vasten loistavat, kirkkaat valot ja hyväntuuliset aikuiset olivat jotain, mitä Matthew ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Orpokodissa työntekijät olivat yleensä tosi kiireisiä ja erityisesti joulun alla monet olivat kovin kiukkuisen näköisiä, johon pieni lapsi ei ollut koskaan saanut syytä. Hän oli kuullut jonkun sanovan, että niitä ärsytti olla siellä eikä omien perheidensä luona, mutta ei Matthew sitä ymmärtänyt. Ei hän monen muunkaan tavoin osannut sanoa, mikä oli perhe ja miten se erosi orpokodista.
Ei ennen kuin jouluna 1982. Frank ja Linda Edison keskustelivat joulun päiviksi vierailemaan tulleiden vanhempiensa kanssa olohuoneessa. He olivat sanoneet, että Matthew voisi halutessaan tulla myös, mutta ei hän uskaltanut. Matthew oli paljon mieluummin hiljaa pimeässä lastenhuoneessa, kuunteli pienen sisarensa tuhinaa ja katseli ulkona välkkyviä jouluvaloja. Hän kumartui aina piiloon, kun joku käveli kadulla, ja uskalsi nousta yleensä vasta laskettuaan ainakin kahteentoista. Sitä varten hän katsoi lastenhuoneeseen ripustettuja koristeita, joita he olivat Lindan ja Nicolen kanssa tehneet edellisinä päivinä. Oli paperista askarreltuja tähtiä ja lumihiutaleista, joista yksi oli ehdottomasti pienen Matthewin suosikki. Se oli Lindan tekemä, ja kaikista hiutaleista pienin ja koristeellisin.
"Matthew."
Ovelta kuuluva kuiskaus säikäytti pojan, joka käänsi päätään melkein liiankin nopeasti, melkein osuessaan kirjahyllyyn.
"Tule sanomaan isovanhemmillesi hyvää yötä. Pitää mennä nukkumaan, niin joulupukki voi käydä tuomassa lahjat", ovensuussa seisova Frank oli kyykistynyt maahan ja katseli kärsivällisesti Matthewia. Lapsi epäröi hieman ja vilkaisi vielä ikkunasta ulos, ennen kuin askeleitaan varoen meni adoptioisänsä luokse, otti tämän kädestä kiinni ja vaisusti seurasi miestä olohuoneeseen, jossa koristeltu joulukuusi jaksoi vielä tuoda iloa pienen pojan kasvoille.

//oof

- Unisieppari - 12.1.2019 14:34

Vastaus
Ihana tarina! Tykkään tosi paljon tunnelmasta ja pikku-Matthew on jotenkin tosi söpö :D. Jaan tästä Matthewille palkinnon ja lisään tämän jotenkin hänen sivulleen... ~T

Eyy osallistun tähän... toivottavasti tämän vuoden puolella lisäaikaa pls :'D

- Unisieppari - 24.12.2018 17:58

Vastaus
Jep, lisäaikaa myönnetty :) ~T





Kommentoi


RSS

©2019 mσrвus - suntuubi.com