Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Cynthia Johnson

Etunimi Cynthia Elizabeth Ikä 69-vuotias
Sukunimi Johnson Syntymäaika 26.5.
Kutsumanimi - Suuntautuminen biseksuaali
Sukupuoli nainen Tautiryhmä mutantti

Luonne

Cynthia on voimakastahtoinen vanha nainen, joka pitää huolta siitä, että hänen mielipiteensä ja ajatuksensa kuullaan, jos se ei itsestään selvää entuudestaan ole. Toisinaan tämä piirre voi tuntua jopa liian päälle tunkevalta, varsinkin kun pakkaan sekoitetaan naisen liiankin suurissa mittakaavoissa oleva uteliaisuus, mutta Cynthia yrittää pitää itsensä kurissa ja rauhallisena samalla tapaa kuin ennen taudin leviämistä. Hän on kuitenkin vuoden aikana nähnyt ja kohdannut paljon sellaista, jota ei aikaisemmin olisi uskonut näkevänsä edes pahimmissa painajaisissaan, joten rauhallisuuden tavoittaminen kaaoksen keskellä ei aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla, jos toimii ollenkaan. Vanhus kuitenkin yrittää parhaansa, koska ei koe yrittämättä jättämisen olevan hyödyllistä keskellä sekasortoa. Cynthia ei myöskään välttämättä ole paras ihminen seuraamaan muiden käskyjä ja neuvoja, koska saattaa pitää omia päämääriään parempina kuin muiden, vaikka näin ei tietenkään ole. Hän ei ole kovinkaan helposti suututettavissa, vaan naisen kärsivällisyys tuntuu toisinaan jopa hermostuttavan rajattomalta.

Muita voimakkaita piirteitä naisessa ovat muun muassa huolehtivaisuus ja hyväntahtoisuus, jotka tulevat ilmi erityisesti silloin, kun vanha nainen huomaa jonkun olevan huonossa kunnossa tai hän näkee yksinäisiä lapsia ja nuoria. Cynthia on ihminen, joka voisi yrittää maailman pelastamista, jos sille tulisi tilaisuus, eikä hänen tarvitsisi miettiä edes henkensä uhraamista sen tai lasten ja nuorten vuoksi kahdesti. Vanhuksen mielestä kyseiset ryhmät ovat Darlowin tulevaisuus, ja hän uskoo jopa epätoivoisen kiihkeästi siihen, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi jonain päivänä. Ei ehkä sellaisena päivänä jona hän elää, mutta joskus tulevaisuudessa, olkoon se huomenna, kymmenen vuoden tai vaikka vuosisadan päässä. Cynthia on luottavainen, muttei kuitenkaan niin sinisilmäinen, että luottaisi ihan kehen tahansa. Yleensä hän tarkkailee ihmistä jonkin aikaa, ennen kuin päättää, luottaako vai ei ja jos ei niin miksi ei. Vanha nainen haluaa kaikelle selityksen, eikä täten hyväksy edes itseltään perustelemattomia mielipiteitä.
 

Ulkonäkö

Face claim / Carol Kane

Nuoruudessaan nätti ilmestys on vanhentunut vuosien kuluessa, mutta vaikka Cynthian kalpeille kasvoille onkin tullut ryppyjä ja ryhti painunut hieman alaspäin, ei se paljoa naista haittaa. 155cm pitkällä naisella on siniset silmät ja vaaleat, kiharaiset hiukset, joita hän mieluiten pitää kiinni vedettyään ensin latvat pään yli. Näin hiukset eivät jää mihinkään jumiin ja niistä on vaikea ottaa kiinni, jos vanhus jostain syystä joutuisi fyysiseen kamppailuun. 

Cynthia viihtyy parhaiten mukavissa vaatteissa, eikä moneen vuoteen ole kokenut tarvetta seurata sitä, miltä näyttää ulkona, ja kiinnostuksen määrä väheni entisestä epidemian iskiessä. Oikeastaan ainoa asia, jota nainen vaatteiltaan haluaa on se, etteivät ne olisi kovinkaan erottuvia ympäristöstä. Meikkaamisestakin Cynthia luopui kymmenisen vuotta sitten mukavuudenhaluisena.
 

Historia

Cynthia syntyi kuopukseksi varsin suureen perheeseen juuri ennen 1950-luvun alkua, ja lapsuus ja nuoruus kuluivat kuin siivillä ja aika paljon vanhempien huomaamattomissa. Edes hänen vanhemmat sisaruksensa eivät suoneet erityisen paljoa huomiota hänelle, ollessaan enemmän keskittyneitä omiin leikkeihinsä ja kavereihinsa, jonka takia Cynthia oppi kertomaan mielipiteensä voimakkaasti ääneen. Huomiotta jäämisen takia naisella oli varsin villi ja menevä nuoruus, ja ensimmäisen neljästä lapsestaan hän sai ollessaan vasta 17-vuotias. Tästä eivät muutenkin köyhästi elävät vanhemmat innostuneet, ja Cynthia löysi itsensä nopeasti kadulta lapsensa kanssa.

Cynthia työskenteli kaupassa lähes kymmenen vuotta, ja sai saman ajan sisällä loput kolme lastaan. Neljän lapsen yksinhuoltajaäitinä ei erityisemmin rahaa herunut, joten Cynthia löysi lopulta itsensä tekemässä myös nuorisotyötä. Tämän kaiken lisäksi melkein kolmekymppinen nainen tutustui nuorisokodissa apulaisena olleeseen Shirleyyn, josta muutaman väärinkäsityksen jälkeen kuoriutui Cynthian pitkäikäisin kumppani ja avovaimo, jotka pyrkivät olemaan lastensa ja lastenlastensa elämissä niin paljon kuin suinkaan pystyivät.

Naiset sairastuivat tautiin varsin nopeasti sen löytämisen jälkeen. Cynthialle siitä tuli hetkellinen flunssa, mutta Shirley ei kestänyt ja kuoli nopeasti, Cynthian onneksi ja helpotukseksi näin jälkikäteen katsottuna. Cynthia itse hämmentyi selviytymisestään, mutta nopeasti erikoiskykyjensä huomaamisen jälkeen päätti ottaa tehtäväkseen muiden suojelemisen ja turvaamisen vaikka oman henkensä uhalla.
 

Lisätietoja

  • Cynthia asuu läntisen keskustan alueella entisessä nuorisokodissa, jossa on muutenkin viettänyt ennen epidemiaa paljon aikaa paikan johtajana. Nainen majoittaa mielellään rakennukseen orpoja ja heitä, jotka muuten tarvitsevat apua.
     
  • Allerginen kalalle ja pähkinälle
     
  • Cynthian lempiartisteja ovat Elvis ja Dolly Parton, ja hän osaa vieläkin joitain lauluja sydämestään.
     
  • Nainen ei ole koskaan osannut pelätä omasta puolestaan, jonka vuoksi saattaa heittäytyä pelastamaan ventovierastakin kadulla epävarmana siitä, selviytyykö itse vai ei.
     
  • Cynthia ei luota DA.C.R.A.:an. Hänen mielestään on epäilyttävää, että kyseinen keskus on ilmestynyt kuin tyhjästä hieman taudin leviämisen alkamisen jälkeen.
     

Mutanttivoimat: Cynthia on voimakkaampi ja kestokykyisempi kuin tavallinen ihminen. Hän voisi nostaa keskikokoisen henkilöauton suorin käsin päänsä yläpuolelle, ja voisi kävellä ja jopa juosta huomattavasti pidemmän aikaa kuin 70-vuotiaalta odottaisi. Nainen piilottaa voimansa mahdollisimman tarkasti, ja pyrkii välttelemään niiden paljastamista kenellekään huolella.

Tavaraluettelo: reppu, termospullo, säilykelihatölkki, puukko, särkylääkepurkki, kahvipaketti, suklaapatukka, sideharsoa

Lisätty: 19.11.2018
Pelaaja: Unisieppari

VIESTIT

24.12 / Hyvää joulua!

17.12 / Löysit kaikki lahjapaketit, joten palkintona Cynthia saa itselleen kahvipaketin ja suklaapatukan!

Suhteet

-

©2019 mσrвus - suntuubi.com