Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

toiminta

Chat

Pelaajille

roolipeli tapahtumat liikkeet yhteisöt ideat

pelissä


VUODENAIKA JA SÄÄ
  • alkutalvi / marraskuu
  • päivisin 0°c / öisin -8°c
  • tihkusadetta / räntäsadetta

TAPAHTUMAT
  • 27.11 / Sähkökatkos koko Darlow'n alu- eella / Koskee kaikkia pelejä! NEW
  • Lue lisää

 

 

 

 

 

Roolipeli

 1  2  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi plus kolme?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Kira

05.12.2018 15:56
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Nainen pyyhkäisi veitsensä vanhaan kankaan palaseen, jonka oli löytänyt raiteiden reunalta. Veitsi jäi silt tuon käteen jos vastaan sattuisi lisää hulluja. Calypso jatkoi matkaansa raiteita pitkin kohti juna-asemaa maan rahistessa tuon jalkojen alla. Naisen hiukset olivat hieman kostuneet hennon vesisateen takia. Hiukset olivat normaalisti korkealla ponihännällä ja Calypso heitti hiuksensa takaisin selkä puolelle. Tuo puhalsi taas käsiinsä saadakseen niitä hieman lämpimimmiksi. Onneks kotona oli vielä puita, joista saisi nuotion kerta koko kaupungista olivat sähköt poikki. Cal kirosi mielessään sähkökatkosta ja samalla koitti pitää itsensä lämpimänä. Tällä varustuksella lähteminen oli ollut virhe. Calypso paleli märän ja viileän ilman takia. Alku talvi oli aina hankalin sopeutua. Varsinkn nyt, kun kaikki taistelivat pysyäkseen hengissä. Nainen nosti hieman kaulustaan, jotta saisi jonkin lasita suojaa ja nosti hieman hartioitaan ylemmän. Kädet ristissä rinnalla ja puukko toisessa kädessä jatkoi nuori matkaansa samalla ympärilleen vilkuillen. Tuo toivoi löytävänsä maahan pudotettuja apupakkauksia. Edes vajaita sellaisia. Naisen koko huomio oli nyt kiinittynyt pakkauksien etsimiseen ja itsenä lämittämiseen

Nimi: Unisieppari

03.12.2018 20:29
Matthew Edison - Eteläinen keskusta

Nuorisokodin väestä kukaan ei ollut osannut varautua siihen, kuinka pitkäkestoinen kaupunkiin iskenyt sähkökatkos oikein oli. Matthew oli myös uskonut sähköjen palautuvan muutamien päivien kuluessa niin kuin aina aikaisemminkin, mutta jo melkein viikon kuluttua tilanne Nuorisokodissa tuntui auttamattoman vaikealta. Kaikki mahdolliset peitot ja muut tekstiilit oli viety rakennuksen suurimpaan tilaan, jonne suurin osa asukkaista oli leiriytynyt, mutta silti rakennuksessa tuppasi olemaan kamalan kylmä. Edes vesi ei halunnut toimia kunnolla, ja Matthewia puistatti ajatus edellisestä illasta, kun vettä ei tullut ollenkaan. Ei hän tosin tiennyt mitä oikein oli epidemian alkaessa olettanut, sillä koko kaupungin tilanne oli nyt vuoden aikana ollut muutenkin kuin suoraan dystopisesta tieteiskirjallisuudesta.
Nyt Matthew ei kuitenkaan ollut kirjan sivuilla, tai edes Nuorisokodissa, vaan harppomassa alueella, jonka oletti eteläiseksi keskustaksi. Ainakin se oli ollut sitä viimeksi, kun mies oli täysin varma, missä päin oikeastaan oli. Ainakin hän kuvitteli olevansa olevalla matkalla ostoskeskukselle, mutta joutui lennosta vaihtamaan reittivalintojaan huomattuaan, että hänen yleensä käyttämillään kaduilla oli vähän turhan monta sen näköistä jengiläistä, ettei Matthewia erityisemmin houkutellut tehdä näiden kanssa yhtään minkäänlaista tuttavuutta.
Hän oli päättänyt ryhtyä vapaaehtoiseksi etsimään apupakkauksia tai jotain muuta hyödyllistä Nuorisokotia varten, vastoin omia tapojaan. Yleensä Matthew halusi olla Nuorisokodilla katsomassa muiden perään ja valvomassa yleistä järjestystä, sekä varmistamassa, että muiden perustarpeet olisivat edes jotenkin kunnossa, mutta jo päivien ajan hän oli kokenut läsnäolonsa rakennuksessa lähinnä vain turhaksi ja toimettomaksi. Ja muutenkin mies taisi tarvita omaa rauhaa siitä kaikesta hälinästä, joka noin kahdestakymmenestä ihmisestä onnistui lähtemään niissä olosuhteissa, joissa he nyt olivat. Matthew ei ollut koskaan ollut omassa elementissään suurissa ihmisjoukoissa, ja vaikka hän tulikin toimeen useimpien kanssa ja suurin osa ihmisistä oli ihan mukavia olosuhteista riippumatta, liika oli kuitenkin liikaa. Onneksi viileä ulkoilma virkisti hieman, vaikka se yrittikin samalla tunkeutua ilkeästi pistelemään kaikkialle mihin vain ylsi.
Toinen asia, joka herätti Matthewin pois ajatuksistaan, oli jonkin matkan päästä kuulunut, lyhyt huudahdus. Se oli napakka ja kuulosti lähtevän nuoresta naisesta, mutta oli liian hallitun kuuloinen ollakseen hullun ääntelyä. Mies tarkkaili hetken ympärilleen varmistaakseen, ettei hänen lähellään olisi mitään ikäviä yllätyksiä, ja päätti lopulta mennä ääntä kohti. Matthew oli muutenkin hieman eksyksissä, tuskin olisi harmiksi vilkaista, kuka piti hyvänä ideana huutaa keskellä kirkasta päivää. Ja ehkä siinä matkalla löytyisi maamerkkejä tai resursseja tai edes jotain, eikä siinä mies ollut väärässä, huomatessaan pian olevansa yllättävän lähellä juna-asemaa.

Nimi: Kira

03.12.2018 17:54
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Nainen puhalsi käsiinsä, jotta saisi niihin vähän lämpöä. Talvi alkoi tehdä tuloaa ja suoraan sanottuna Calypsolla ei ollut hirveästi varusteita siitä selviämiseen. Hiekan jyvät rapisivat tuon kenkien alla, kun Calypso liikkui eteenpäin. Jos löytyisi edes yksi apupakkaus. Ja senkin olisi parempi sisältää ruokaa ja vaatteita. Calypso puhalsii uudestaan käsiinsä, jotka oli tuonut suunsa lähettyville. Ulsohengitys oli lämmintä ja helpotti, mutta vain hetkeksi. Ilma oli kaiken lisäksi kostea kaikista sateista, eikä maakaan enää hirveän kuiva taikka lämmin ollut. Cal katseli varautuneesti ympärilleen sillä hulluja saattoi olla missä tahansa. Ja vaikka nainen noita pystyisikin mielenvoimallaan heittelemään ei ikinä tiennyt kuka saattoi katsoa. Calypso asteli pudonneiden tiilien yli kohti junaraiteita, jossa toivottavasti olisi apupakkauksia. Pitikin olla kaupungissa, kun se pirun tauti iski Calypso kirosi mielessään jatkaessaan matkaansa. Viileän ilman ja vähäisen varustuksensa takia Cal risti kätensä rinnalleen ja työsni sormensa mahdollisimman lähelle kehoaan. Päällään tuolla oli vain ohut takki, jonka oli saanut vietyä mukanaan kotoaan hieman enne taudin alkua. Kolahdun sai naisen pysähtymään ja katselemaan ympärilleen. Hullujen lisäksi sai varoa jengiläisiä, sekä ylipäätään muita ihmisiä. Kaikki eivät olleet mitenkään kilttejä. Kun mitään ei näkynyt, eikä ääni toistanut itseään päättelin nainen sen olleen, joku irto tiili, joka vihdoin putosi uudelle paikalleen maahan. Muutaman kymmenen askeleen jälkeen Calypso vihdoin hyppäsi hylätyille raiteille ja katsahti nopeasti taivasta. Taas tuo kuuli takaansa äänen ja tälläkertaa nainen vetäisi armeijaveitsensä esille. Saman jonka tuo oli hetki sitten laittanut takaisin tuppeensa, jotta voisi lämmitellä käsiään. Calypso kääntyi hiukset ilmassa heilahtaen ympäri ja katsoi tarkasti ympäristöään. Hetken oli hiljaista, kunnes kuului taas rasahdus. Tällä kertaa sitä seurasi ölinää. Calypso kallisti hieman päätään. Nainen tiesi, mitä raiteiden reunnoilla oli ja se tiesi hänestä. Tämä pyöräytti puukkoa kerran kädessään ja valmistautui.
"Hei!" nainen huudahti napakasti äänen suuntaan ja samalla sieltä ilmestyikin ihminen. Tai henkilö joka oli joskus ihminen. Nyt tuo oli tuadin saastuttama hullu. Hullu oli miespuolinen. Hieman Calypsoa itseään isompi. Nainen ei halunnut tuota itsensä lähelle vaan käänsi katseensa käteensä, jossa puukko oli. Calypso avasi kätensä ja nosti aseen ilmaan vierelleen. Sen siinä pitäen katse kääntyi takaisin hulluun ja samassa iso veitsi lensi ilman läpi örveltävää hullua päin. Calypso tähtäsi miehen kurkkuun, johon veitsi lopulta upposi. Korahdus pääsi vapaaksi hullun kurkusta, mutta tuo jatkoi silti kävelyyän. Hitaammin ja vaappuvammin, mutta silti. Calypso nykäisi veitsen irti ja lennätti sen takaisin luokseen. Veri valui solkenaan ulos haavasta ja se likasi hullua vielä lisää. Nyt vain huomio kiinnittyi valtavaan verimäärään, joka tuon kaulasta valuisi. Korina ja ölinä kantautuivat hyvin Calin korviin, kun hullun keuhkot alkoivat täyttä verestä. Ilmeettömästi nainen katsoi, kuinka hullu kaatui sätkien maahan ja jatkoi sätkimistään siinä hetken aikaa. Lopulta sen ruumis lakkasi sätkimästä ja muutaman vilkaisun jälkeen Calypso viimein kääntyi ja jatkoi matkaansa.
"Hiton hullut. Nyt pitää taas pestä koko puukko niiden verestä" Calypso tylsistyneenä ja jatkoi matkaansa kohti juna-asemaa raiteita pitkin.

Nimi: Trithan

29.11.2018 20:28
Aron Clarke / Eteläinen keskusta

Naisen noustessa hyllykön takaa, Aron käänsi kirkkaansinisen katseensa tuohon ja seurasi naista sillä. Tuo tuli nyt rohkeammin esiin, eikä vastannut hänen kysymykseensä muuten kuin kohottamalla olkapäitään. Ahaa, eli ei. Ehkä kaikki apupaketit olivat jo viety, ja sen takia niitä ei meinannut löytyä. Eipä se Aronia oikeastaan haitannut, ei hänen elämänsä ollut kovinkaan vaikeaa ainakaan juuri sillä hetkellä, kun Foxtrotilla meni hyvin. Naisen kysyessä, kuka hän oli, Aron hymähti hiljaa. Mies harkitsi hetken, ja veti sitten huivin alas nenältään, paljastaen kasvonsa ja tatuoidun kaulansa - kuten myös Foxtrotin X -tatuoinnin.

"Aron", hän kertoi nimensä, pitäen äänensävynsä mitäänsanomattoman rauhallisena. Aron ei tunnistanut naisessa mitään muiden jengien tuntomerkkejä, eikä tuo muutenkaan ollut uhkaava, joten kyllä hän uskalsi paljastaan etunimensä tuolle, ja näyttää kuuluvansa Foxtrotiin. Yleensä se sai muut perääntymään, oli kyseessä vihamielinen tyyppi tai ei. Joitakin se ei kuitenkaan paljoakaan liikuttanut, varsinkin heidän reviirinsä ulkopuolella. Aron käänsi katseensa sitten ulos, kun yhtäkkiä tuli pimeää. Katuvalot sammuivat, ja hän huomasi kuinka hämärää siellä oikeasti olikin. Taivaalle oli kerääntynyt tummia pilviä, jotka kielivät sateen alkavan pian. Hän voisi varmaan kääntyä pian ja palata asunnolleen, ei Aron halunnut viettää yötä kylmässä kaupungissa ilman takkia.

Naisen kysyessä, mitä Aron teki liikkessä, mies käänsi katseensa ulkoa takaisin tuohon. Hämärässä naisen piirteet olivat vaikeampia nähdä, mutta ei se haitannut. Mies kohotti hiukan kulmaansa, ja antoi käsivarsiensa tippua hänen vierelleen ja työnsi ne housujensa taskuihin.
"Kuulin apupakkauksista", mies selitti syynsä lyhyesti, jatkaen sitten, "en kyllä löytänyt mitään." Ehkä niitä oli tiputettu vähän, tai ne olivat jääneet rakennusten katolle, tai sitten ne oli ehkä jo viety pois. Tai Aron ei ollut vain huomannut, tai oli etsinyt väärästä paikasta. Mahdollisuuksia oli monia.

Mitään sanomatta Aron kääntyi ja asteli liikkeen ovesta ulos, katsellen ympärilleen. Missään ei näkynyt valoja, ei edes korkeissa kerrostaloissa, joissa oli yleensä joissakin ikkunoissa aina valot päällä. Kaupungista oli katkennut - tai katkaistu - sähköt, tai ainakin keskustasta. Olipas kummallista, näin ei ollut käynyt aiemmin, ainakaan kovinkaan suurilta alueilta. Kuinkakohan pitkään tämä kestäisi?

Nimi: Ave

29.11.2018 19:02
Starla Watson – Eteläinen keskusta

Starla puhalsi ilmat ulos keuhkoistaan ja puri tiiviisti hampaansa yhteen kuullessaan miehen äänen. Vaivihkaa hän punnersi itsensä ensin polvilleen ja kurkisti varautuneena kohti miestä, joka seistä möllötti kädet ristissä. Starla hivuttautui nopeasti seisomaan, tarkkaillen tulokkaan liikkeitä. Mies ei näyttänyt kovin vanhalta, mutta sitäkin itsevarmemmalta. Toisaalta, miksi hänen nyt olisikaan kuulunut Starlaa pelätä. Olihan nainen itse vain tällainen pieni tappi, kun taas nuorella miehellä näytti ainakin pituutta löytyvän. Hetken ajan Starla antoi katseensa vaeltaa tuon paljaita käsivarsia pitkin, seuraten niissä olevian tatuointien rajoja. Hmm. Starla ravisti paksut hiuksensa pois naaman edestä ja terästi kylmän katseen kohti miestä, astellen vain hieman kauemmas, kun tuo lähti tutkimaan jotain hyllykköä. Miehen kysymykseen Starla vastasi vain kohottamalla olkapäitään. Eihän hän ollut mitään oikeastaan löytänytkään. Vähän vettä, jota ei ollut tarpeeksi jakamiseen.

Starla tuhahti paheksuvasti seuraavalle lauseelle. Ei hän pelännytkään. Hän oli melko vakuuttunut siitä, ettei tyyppi ainakaan häntä olisi heti tappamassa, sillä hän ei huomannut miehestä hehkuvan mitään kamalan väkivaltaisia tunteita. Kaipa yksinäinen, nuori nainen silti sai vähän varautunut olla? Starla ei kuitenkaan ollenkaan pitänyt ajatuksesta, että moinen hyypiö luulisi naisen olevan pelosta kangistuneena, joten päättäväisin askelin hän astui kaatuneen hyllykkönsä ylise ja asteli hieman lähemmäs.
”Kuka sinä olet?” Starla piti tahallaan äänensä kylmänä ja tunteettomana, antaen samalla aistinsa pyöriä miehen ympärillä, odottaen merkkejä, että herra saisi hermoromahduksen tai muuta vastaavaa.
Ei sillä, että vastauksella olisi ollut Starlan maailmassa mitään vaikutusta. Todennäköisesti joku, joka oli tullut etsimään apupaketteja tai jotain muuta, that’s it. Pääasia oli, ettei kyseessä ollut mikään hullu.

Vilkkuva hehkulamppu kaapissa räpsytti vielä pari kertaa, ennenkun se sammui kokonaan. Starla räpäytti silmiään tottuakseen nopeasti hämärään valaistukseen, ennenkun hänen katseensa kääntyi kohti katua. Katuvalot olivat sammuneet, itseasiassa Starla ei nähnyt valosäteitä yhtään missään. Onneksi vielä ei ollut pilkkopimeää, joten hämärän luonnonvalon turvin Starla saattoi erottaa rikkinäiset ikkunat ja avonaisen oven. Hän siirtyi vaivihkaa niiden suuntaan, varoen kompastumasta mihinkään lattialla lojuvaan rojuun.
”Eipä täällä taida olla enää mitään nähtävää, joten mitä sinä täällä oikeasti teet?”, Starla tokaisi vielä Aronin suuntaan ja kääntyi teennäisen välinpitämättömästi kurkistaakseen ikkunasta kohti katua.

Nimi: Zaaga

28.11.2018 11:32
Elijah Davis | Eteläinen keskusta

Kasvoilleen muodostuneesta irvistyksestä huolimatta Elijahin pelastanut poika myöntyi lopulta jakamaan laatikon. Elijah ei tiennyt miten tulkita toisen reaktiota, mutta yritti olla miettimättä sitä. Kun laatikko olisi jaettu, heidän ei tarvitsisi nähdä enää toisiaan, ja hän voisi kävellä täältä edes hieman varustautuneempana kuin aiemmin.
Sen enempää sanomatta Elijah kääntyi tasanteen puoleen ja kampesi itsensä ylös kättään varoen. Kun hän pääsi laatikon luokse, hän ujutti puukkonsa sen väliin, suoraan valkoisiksi maalatun "D.A.C.R.A" tekstin lävitse, ja aukaisi laatikon henkeään pidätellen. Heti päältä pystyi erottamaan muutamia purkkiruokatölkkejä paksulta näyttävän viltin päällä. Elijahin katse etsi tavaroiden joukosta lääkintäpakkausta, sillä hänen kätensä todellakin tarvitsi sitä. Poika joutui kuitenkin nielemään pettymyksensä, kun pakkausta ei näkynyt. Hän puri huultaan, ja yritti olla miettimättä mieleensä tulevia kauhuskenaarioita tulehtuneista haavoista ja suunnattomasta kivusta, ja kääntyi toisen pojan puoleen.
"No, miten me jaetaan tää?" hän kysyi.

// aattelin jättää tän niin että sullakin on vähän sananvaltaa mitä siellä laatikossa on :P

Nimi: Akit4

27.11.2018 18:39
Justin Anderson | Laitamat

Alession kysymys hänen tavaroistaan sai Justinin kohauttamaan kulmiaan ja vilkaisemaan itsekin ympärilleen mietteliäänä. Hän oli varmasti nähnyt veljensä tavarat jossain, mutta missä? Justin kohautti olkiaan Alessiota katsahtaen.
"Ei ne ainakaan kaukana voi olla", hän veikkasi naurahtaen ja askelsi seuraavaan huoneeseen sitä silmäillen. Hän ei nimittäin uskonut, että Alessio voisi olla niin hajamielinen, että hän olisi oikeasti hukannut tavaransa lopullisesti.

Nimi: Tiuhti

25.11.2018 12:13
Alessio Anderson | Laitamat

Justin viittoi ja kertoi suunnaksi keskustan. Alessio irvisti hieman ajatellessaan kaikkia niitä tautisia joita siellä päin liikkui. Pitäisi siis vain toivoa, että laatikko löytyisi mahdollisimman nopeasti.
Alessio nyökkäsi ja seurasi hetken veljeään, tämän häärätessä reppunsa kanssa ja yritti muistella, mihin oli jättänyt omat tavaransa.

Hetken päästä Justin kääntyi takaisin toisen puoleen ja kysyi, lähtisivätkö he heti. Alessio nyökkäsi taas ja nousi ylös, tähyillen hetken aikaa sohvan lähiympäristöä. Sitten hän vei ihmettelevän katseensa Justiniin.
”Tiedätkö sä mihin jätin mun tavarat?” hän kysyi.

Nimi: Akit4

23.11.2018 22:39
Justin Anderson | Laitamat

Alession noustessa istumaan hän antoi vastauksensa Justinille, joka nyökkäsi. Vaikkei Justin ollutkaan innoissaan lähtemisestä, hän oli kiitollinen, ettei hänen tarvinnut tehdä sitä yksin. Sen jälkeen Alessio kysyi vielä suunnasta.
"Keskustaan", nuorempi vastasi edelleen viittoen, sillä aavistuksen pölyisen sisäilman vuoksi hän oli päätynyt pitämään hengityssuojaintaan kasvoillaan. Huulilta lukeminen ei siis sillä hetkellä onnistuisi.

Justin kääntyi lattialle hylkäämänsä repun puoleen kaivamaan sen sisältöä, antaen samalla Alessiolle aikaa herätellä itsensä kunnolla. Hän kaivoi tupessa olevan puukon repustaan, jotta se olisi tarvittaessa helposti saatavilla. Kovin mielellään hän ei sitä tosin käyttäisi, ellei ihan pakko olisi. Ja toivottavasti ei olisikaan.
Sen jälkeen takaisin Alession suuntaan kääntyvä Justin nosti reppunsa selkäänsä. Hyvällä tuurillahan se saisi tänään lisää sisältöä, mikäli kaksikko pääsisi laatikoille tarpeeksi nopeasti ennen muita.
"Lähdetään heti?" Justin viittoi ja katsoi kysyvästi veljeään arvioiden tuon vireyttä. Ilmeisesti uni oli kerrankin tainnut tehdä tehtävänsä, mistä Justin tiedosti olevansa tyytyväinen. Alessio olikin vaikuttanut kaipaavan kunnon lepoa.

Nimi: Tiuhti

23.11.2018 21:01
Alessio Anderson | Laitamat

Alessio makasi sohvalla silmät ummessa ja rinta levollisesti kohoillen. Hän oli lopulta onnistunut nukahtamaan, tietäessään veljensä olevan samassa huoneessa. Mies nukkuikin pitkästä aikaa kunnolla, ilman että heräili vähän väliä. Unetkin olivat tavallista rauhallisempia.

Hetken päästä Alessio tunsi tutun taputuksen olallaan. Mies hätkähti ihan hiukan, kuten hän teki oikeastaan aina, ja käänsi päätään vasemmalle kohdaten Justinin toivottamassa hyvää huomenta. Sen jälkeen tämä viittoi kuulleensa lentokoneiden ääniä ja kysyi halusiko Alessio lähteä katsomaan. Mies kohottautui istumaan haroen hiuksiaan ja suoristaen pipoaan. Kevyt haukotus karkasi hänen suustaan, mutta olo oli paljon virkeämpi.
”Joo, lähdetään vaan”, Alessio vastasi ääneen. Hän oikeastaan kaipasikin hiukan raitista ilmaa.
”Minne päin?” hän kysyi noustessaan ylös sohvalta.

Barzillai May | Eteläinen keskusta

Hullun kynsissä ollut poika kampesi lopulta ylös, selvittyään järkytyksestään. Barzillai huomasi ikävät jäljet pojan käsissä ja tunsi ehkä hieman sääliä tätä kohtaan. Jos hän ei olisi sattunut paikalle, tiedä mitä kaikkea toiselle olisi voinut tapahtua.
Ajatukset katkesivat kun poika vastasi ja kiitti. Barzillai kohautti vain olkiaan. Ei hän juurikaan ajatellut tehneensä mitään sen kummallisempaa, kuin tappaneen pelkän hullun. Nyt niitä oli sentään edes yksi vähemmän.

”Niin, en kai”, Barzillai vastasi. Hän pisti merkille pojan vilkaisun laatikon suuntaan ja alkoi jo aavistaa, mitä tämän katse häneen kohdistettuna meinasi. Barzillai irvisti, kun poika ehdotti laatikon sisällön jakamista. Hyvä ideahan se muuten oli, mutta häntä pohditutti se, miten tavarat sitten jaettaisiin. Mitä jos laatikko sisälsikin juuri kaikkea semmoista, mitä kumpikin kipeästi tarvitsisi.
”Okei, mitä ettei”, poika myöntyi lopulta. Parempi kai jaettu laatikko kuin ei mitään.

Nimi: Akit4

23.11.2018 20:11
Justin Anderson | Laitamat

Justinin katse oli suuntautunut ikkunaan hänen käsissään olleesta sarjakuvalehdestä. Hän ei ollut koskaan ollut niinkään kiinnostunut sarjakuvista, mutta jollainhan hänen piti yrittää itseään viihdyttää. Siksi talosta sattumalta löytynyt sarjakuvalehti sai luvan kelvata. Sähköt eivät toimineet, eikä hän halunnut kuluttaa taskulamppunsa paristoja, joten hän oli tyytynyt ikkunasta tulleeseen valoon lukeakseen. Nyt kuitenkin lukeminen oli katkennut, sillä vasta hetki sitten Justin oli ollut kuulevinaan yli lentävien koneiden äänen. Todennäköisesti jonnekin päin karanteenialuetta pudotettaisiin siis avustuspakkaus tai useampikin.

Miehenalku jätti lehden jälkeensä noustessaan nojatuoliltaan ja otti muutaman askeleen kohti sohvaa, jolle hänen veljensä oli tullut nukahtaneeksi. Justin laski kätensä taputtamaan tuon olkaa saadakseen hänen huomionsa. Siitä oli tullut jo tapa. Tietäen veljensä kiintymyksen hänen pipoonsa, olisi Justin valmis nappaamaan senkin hänen päästään, mikäli Alessio ei heräisi pelkästään olan naputukseen.

Nähdessään heräämisen merkkejä hän liikautti käsiään huomenen toivotukseksi. Viittominen ei kuitenkaan loppunut siihen.
"Kuulin lentokoneet", Justin kertoi, "Haluatko lähteä?"
Justin itse tunsi aina epäröivänsä, kun tarkoituksena oli poistua turvallisesta majapaikastaan, mutta tarvikkeista alkoi pikkuhiljaa olla pulaa. Siksi hän antaisi veljensä päättää ottaisivatko he riskin tällä kertaa.

Nimi: Zaaga

22.11.2018 22:41
Elijah Davis / Eteläinen keskusta

Elijah sulki silmänsä ja painoi käsillään kovempaa vasten hullun otetta. Se ei kuitenkaan luovuttanut vaan alkoi ärhännellä kovempaa, huiskien likaisilla kynsillään minne ikinä ylttyikään. Elijah tunsi osuman käsivarressaan ja sihisi, kun käden ote heikkeni ja hullu pääsi jälleen lähemmäksi. Sen hengitys tuntui kuvottavana Elijahin naamalla, ja hän oli jo melkein valmis tuntemaan hullun kädet kurkussaan ja kaiken pimenevän.

Yhtäkkiä jokin kuitenkin kiinnitti hullun huomion, ja kaikki paino Elijahin päältä katosi kuin tuhka tuuleen. Shokki oli lukinnut pojan kehon paikalleen, eikä hän kerennyt edes tajuta silmiensä edessä avautuvaa tapahtumaketjua, ennen kuin hullun iljettävät tuhketumisen äänet kantautuivat jo korviin. Elijah päästi hengähdyksen, jota oli pidättänyt jo ties kuinka kauan, ja katsoi ylös. Verilammikon keskellä seisoi joku.

Elijah kurottautui poimimaan kauemmas kadonneen puukkonsa ja nousi ylös käsi seinämää vasten. Hän yritti peittää irvistyksen nähdessään käsivarttaan halkovat raapimisjäljet, joista osista tihkutti verta. Hienoa. Mahdollinen tulehtumisen vaara oli viimeinen asia, jota Elijah juuri nyt kaipasi, eikä hänellä ollut edes tarvikkeita hoitaa haavaa.
"J-joo", hän vastasi tajutessaan pojan kysymyksen ja loi varautuneen mutta kiitollisen katseen toisen suuntaan. "Kiitti."

Sydän hakkasi vieläkin kiivaana rintakehää vasten, kun nuorukainen tarkkaili pelastajansa liikkeitä samalla kun nousi ylös ja pudisteli vaatteitaan. Toinen poika näytti vilkaisevan laatikon suuntaan, eikä Elijahilla ollut epäilystäkään, etteikö hänkin ollut tullut tänne sitä varten. Olisiko toinen valmis tappelemaan laatikosta? Elijah toivoi, ettei tilanne ajautunut siihen, sillä hän ei todellakaan ollut tappelukunnossa - helvetti, ei hän varmaan pystyisi edes puolustamaan itseään, saati sitten mihinkään puukkotappeluun. Hän ei kuitenkaan myöskään ollut valmis katsomaan, miten joku tuntematon heppu kävelee hänen nenänsä edestä ja ottaa kaikki tavarat joidenka vuoksi hän joutui hullun hyökkäämäksi, joten Elijah päätti hyödyntää tilanteen.

"Mä oletan ettet sä tullut ihan huvikses mua pelastaan", hän aloitti. Katse käväisi laatikoissa ja palasi sitten toiveikkaana takaisin toiseen, vaikka hänen äänensä olikin varovainen. "Joten me voidaan varmaan jakaa toi?"

Nimi: Kira

22.11.2018 15:05
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Calypso käveli ympäristöään tarkkailen keskustaa kohti. Tuo oli napannut käteensä mustan armeija puukkonsa siltä varalta, että törmäisi epämiellyttäviin henkilöihin. Moni muukin oli varmasti nähnyt keskustan yli lentäneet koneet ja se saattoi tarkoittaa apupakkauksia, joista ensimmäisille paikalle päässeille olisi iloa. Yleensä tähän mennessä paketit olisivat jo tyhjiä, mutta Cal toivoi sieltä löytyvän edes jotain pientä, josta olisi hyötyä. Ruoka noista paketeista hävisi ensimmäisenä. Calypso käveli reippaasti eteenpäin ympärilleen silloin tällöin vilkuillen. Mikäli pakkauksilla olisi hirveästi porukkaa tyytyisi Calypso tarkkailmeaan kauempaan. Vaikka tuo tapella osasikin koitti hän vältttää niitä mahdollisimman pitkään. Tässä maailman tilanteessa se oli kuitenkin aika hankalaa. Nainen suuntasi kulkunsa suoraan kohti juna-asemaa siinä toivossa, ettei kukaan olisi sinne vielä lähtenyt. Ostoskeskus oli kuitenkin aika suosittu paikka ja hyvällä tuurilla hän saattaisi löytää, jopa avaamattoman pakkauksen.
//Jumankekka, että on vaikeeta kirjottaa kolmannessa persoonassa XD Ja nauttikaan tästä kamaluudesta, jonka epätoivoissani väkersinXD//

Nimi: Tiuhti

21.11.2018 16:03
Barzillai May | eteläinen keskusta

Temppuileva mieli ja katujen epätavalliselta tuntuva autius pitivät selustaansa vahtivan Barzillain valppaana ja valmiina. Aikaisemmin taivaalla keskustan yli ajelehtineet koneet kielivät mahdollisista apupakkauksista, joita nuorukainen oli lähtenyt etsimään. Outoa kuitenkin oli, ettei muita ihmisiä, tai edes tautisia, näkynyt missään. Barzillai oli tosin kuvittelevinaan tuijottavia silmiä kaikkialla piiloissa, ja oli siksi valmiudessa kadota näkyvistä. Ja siitä hän olikin erityisen tyytyväinen, että omasi niinkin kätevän kyvyn, mikä auttoi varsinkin hankalissa tilanteissa.

Barzillai potkasi tyhjää säilyketölkkiä maassa ja kuulosteli, aiheuttiko se reaktiota missään. Katu ja se rakennus, mikä hänen vieressään tönötti, pysyivät kuitenkin vaiti, jolloin poika jatkoi matkaansa varmemmin mielin. Hänellä olisi siis pieni etulyöntiasema saada pakkauksista hyödyllisimmät tarvikkeet, jos siis vain löytäisi niistä jonkun.

Hetken aikaa nuorukainen pohti, suuntaisiko ostoskeskukseen vai juna-asemalle, päätyen lopulta jälkimmäiseen. Ostoskeskukseen rynnättiin yleensä ensimmäisenä, joten sinne yrittäminen tuntui aika lailla turhalta ajatukselta. Ja lisäksi asemalle oli lyhyempi matka, joten pojan mahdollisuudet tyhjentää edes yksi apupakkauksista ensimmäisenä kasvoivat entisestään. Kävellessään verkkaisesti asemaa kohti Barzillai hävitti itsensä kokonaan näkyvistä, ettei kukaan vahingossakaan näkisi hänen menevän sen suuntaan.

Asemalle päästyään Barzillai pysähtyi ja kuunteli. Hänen otsansa rypistyi. Ääni, minkä hän kuuli sydämensä sykkeen lisäksi, oli kauempaa kantautuva mölinä. Ei ollut epäilystäkään, mikä sen aiheuttaja oli, ja vaikka Barzillaita kuinka kammoksutti, oli hänen lähdettävä äänen suuntaan.
Ajattele apupakkausta, ajattele apupakkausta, poika toisteli mielessään ja lähestyi meteliä.

Mielihyvän väreet, jotka kutittivat Barzillain ihoa tämän nähdessä yhden pakkauksista vain vähän matkan päässä, muuttuivat nopeasti kylmiksi ja epämiellyttäviksi, kun hän tajusi mikä riehui suoraan laatikon edessä. Varovaisin askelin, puukkonsa repustaan ottaen ja ääntäkään päästämättä Barzillai lähestyi reunaa, kurkisti raiteille ja huomasi suurinpiirtein ikäisensä näköisen pojan hullun ylivoimaisessa otteessa. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan nähnyt häntä, koska oli yhä sulautuneena taustoihin, joten vähin äänin hän pääsi laskeutumaan varpasilleen alas, vain muutaman metrin päähän karjuvasta hullusta ja pinteessä olevasta pojasta.

Barzillai otti varovaisen askelen, mutta jokin rasahti hänen epäonnekseen jalkojensa alla. Ääni kantautui hullun korviin, ja hetken aikaa Barzillai tajusi tuijottavansa suoraan tämän vauhkoontuneisiin silmiin.
”Paska.” Huomaamattaan nuorukainen oli palannut näkyviin, ja oli jo valmiina perääntymään, mutta raivokas tautinen oli ehtinyt lukita hänet uudeksi kohteekseen. Otus kampesi pois toisen pojan päältä ja raahautui sylkivana suustaan valuen Barzillaita kohti. Hullun matka katkesi kuitenkin nopeasti, kun Barzillai vaistomaisesti ja paniikissa iski puukon summanmutikassa tämän rintaan. Hullu kaatui sätkien kyljelleen maahan ja vavahteli tuskissaan, jolloin nuorukainen katkaisi tältä vielä tämän kaulavaltimon.

Poika katsoi jalkoihinsa levittäytyvää verilätäkköä ja astahti kauemmas. Sen jälkeen hän kääntyi vilkaisemaan auttamaansa poikaa ja laatikkoa, tuhahtaen itsekseen. Toinen oli tietysti lähtenyt hakemaan sitä, ennen kuin joutui hullun käsiin, eikä Barzillai enää kehdannut mennä sen luo. Toinen poika oli nähnyt laatikon ensin, joten mitäpä hän sitä tältä varastamaan. Varmaan jostain löytyisi vielä toinen, vaikka sitten puolityhjäkin.

”Ootko sä kunnossa?” Barzillai koki aiheelliseksi kysyä, koska olihan toisen tilanne näyttänyt aika toivottomalta.

Nimi: Zaaga

20.11.2018 19:21
Elijah Davis / Eteläinen keskusta

Kylmä tuulenpuuska sai Elijahin vetämään takkinsa visummin kiinni. Hänen hengityksensä karkasi viileään ilmaan höyrypilvinä, joka oli merkki lähenevästä talvesta. Ympärillä oli hiljaista lukuunottamatta kenkien tasaista hakkausta asfalttia vasten juoksuaskeleiden tahtiin.

Myös Elijah oli ollut yksi niistä, jotka olivat huomanneet eteläisen keskustan ylle kaartuneet koneet ja niiden tiputtamat pakkaukset. Elijah oli onneksi sattunut juuri kävelemään alueella, joten hänellä olisi hyvä mahdollisuus keretä ensimmäisenä paikalle. Tähän mennessä hän ei ollut onnistunut hyötymään apupakkauksista ollenkaan. Joko ne olivat aina keretty tyhjentämään ennen kuin hän ehti paikalle tai pakkauksia vartioi joukko aivan liian vaarallisen näköistä porukkaa, joille uhitteleminen olisi varma keino tulla tapetuksi tai vähintäänkin hakatuksi.

Avokattoinen juna-asema oli hiirenhiljainen, kun Elijah saapui paikalle. Hän kaivoi puukon repustaan ja puristi sen käteensä, vilkuillen hermostuneesti ympärilleen. Näytti siltä, että kukaan ei ollut vielä kerennyt paikalle, mutta ei pistänyt pahaksi olla varovainen. Sen tavan Elijah oli omaksunut vuoden saatossa kuin hengittämisen, ja luojan kiitos että olikin. Ilman varovaisuutta tässä maailmassa koki nopeasti loppunsa.

Varovaisten askelien saattamana Elijah lähestyi kohti aseman keskustaa. Hänen ei tarvinnut etsiä kauaa, ennen kuin silmäkulmasta pisti esiin ruskea pakkaus. Se lepäsi toisella puolen raiteita, koskemattomana ja yhä kiinni. Helpottunut huokaisu karkasi pojan huulilta, ja hän saattoi vain toivoa, että pakkauksessa olisi ruokaa, sillä hänen omansa oli loppunut juuri edellisenä päivänä. Verkkaisesti Elijah lähti hölkkäämään pakkausta kohti, tiputtautuen varovasti raiteiden syvennykseen.

Hän oli juuri nousemassa toiselle puolelle käsiensä varaan ponnistautuneena, kunnes jokin tarttui poikaa nilkasta. Hän mätkähti maahan ja yritti vaistomaisesti rimpuilla irti otteesta, mutta turhaan. Hänen päällensä hyökännyt hullu lukitsi pojan raskaan kehonsa alle ja sylki ja karjui kuin mikäkin villieläin. Pakokauhu valtasi Elijahin, kun hän huomasi sivusilmällään kauemmas pudonneen puukon samalla kun yritti pidättää yllään vauhkoavaa hullua käsillään. Pelko sai pojan kädet tärisemään ja kyyneleet kirvosivat silmissä - tähänkö se kaikki päättyi?

Nimi: Trithan

17.11.2018 19:59
Aron Clarke / Eteläinen keskusta

Mitä lähemmäs Aron pääsi kauppaa, sitä paremmin hän näki miten joku todellakin liikkui sisällä. Hän kurtisti hiukan kulmiaan, yrittäen nähdä paremmin. Yksi ihminen, melko pienikokoinen, varmaan joku nuori nulikka tai nainen. Huomatessaan tämän hän tunsi olonsa hiukan itsevarmemmaksi, vaikka ei hän peloissaan tai epävarma ollut aiemminkaan ollut, varautunut vain. Tummahiuksinen mies piti huivin kasvojensa peitossa, ja asteli liikkeen luokse, nyt jopa hiukan uteliaana. Olikohan tuo toinen löytänyt liikkeestä jotain? Aron halusi selvittää asian, siinä toivossa että hänkin saisi jotain.

Päästessään liikkeen luokse Aron huomasi, että sisällä oli nainen, joka heittäytyi nopeasti lattialle piiloon. Tämä sai miehen naurahtamaan hiljaa itsekseen, mutta ei hän pitänyt tilannetta silti ollenkaan hauskana. Kyllä hän tiesi aivan hyvin miltä pelko tuntui, eikä hän ihmetellyt ollenkaan miksi pienikokoinen nainen oli piiloutunut. Aron asteli reippain askelin liikkeen oven luokse, ja avasi sen hitaasti, astuen sisälle. Hän veti paljaat, tatuoidut käsivartensa puuskaan rinnalleen, ja pysähtyi paikoilleen.
"Näin sinut jo", mies sanahti viileällä, mutta rauhallisella äänensävyllä. Aron antoi sitten kirkkaansinisen katseensa käydä kaupan läpi. Näytti siltä, että liike oli ryöstelty jo tyhjäksi, niin kuin suurin osa keskustan muistakin liikkeistä. Hän ei tiennyt naisen tarkkaa sijaintia, eikä hän tuota sen tarkemmin etsinytkään.

"Löysitkö jotain?" Aron kysäisi sitten, kävellen puoliksi kaatuneen hyllykön luokse, ja katsoi tyhjän laatikon sisälle. Rikkinäinen lasipullo, epämiellyttävä haju. Mies jatkoi sitten matkaansa hyllykön vierellä, katsellen liikkeessä edelleen ympärilleen.
"Äläkä huoli, en minä aio mitään", Aron sanoi, tietäen täydellisen hyvin että nainen tuskin luotti häneen. Ei hän ainakaan luottaisi itseensä, jos olisi naisen asemassa.

Reyna Grimes / Hylätty talo

Vaikka Reyna olikin aavistanut, ettei Adil voinut olla kaukana, kuullessaan tuon äänen kaikki veri tuntui karkaavan naisen kehosta ja Reynaa kylmäsi ja puistatti. Hyi saatana, Adilin ääni oli kuin myrkkyä, mutta silti hänen oli vaikea vihata tuota. Vaikka hänen silmänsä olivatkin sidotut, nainen käänsi päänsä miehen ääntä kohti, ja puri hampaitaan tiukasti yhteen. Reynan täytyi nyt esittää vahvaa, muuten hän ei selviäisi tästä elossa. Hän ei tiennyt edes, mitä sanoa. Adil tuskin vastaisi hänen kysymyksiinsä, ja tiuskiminen varmaan johtaisi vain mustelmiin.

Reyna päätti siis pysyä hiljaa. Hän yritti kiertää käsiään, mutta ne oli sidottu liian tiukasti yhteen, luultavasti teipillä. Ehkä se kuitenkin löystyisi hiukan, jos Reyna jatkaisi ranteidensa pyörittelyä. Se täytyi kuitenkin tehdä mahdollisimman huomaamattomasti. Tiukka teippi kiristi ja repi hänen ihoaan, mutta Reyna yritti pitää ilmeensä mahdollisimman neutraalina ja vaikealukuisena. Onneksi hänen silmänsä oli peitetty, joten Adil ei nähnyt pelon kyyneliä, jotka alkoivat kerääntyä niihin.

Nimi: Cualacino

16.11.2018 17:46
Adil Anand - hylätty talo paikassa x

Onnekseen Adil löysi rullan ilmastointiteippiä ja palan kangasta hylätystä talosta, jonne hän oli Reynan kantanut. Teippiä hän kiersi naisen ranteiden ympärille ja kangaspalan hän sitoi tuon silmille. Reyna oli tehnyt viimeisen virheensä paetessaan häntä toisen kerran. Naista tappamaan Adilista ei syystä tai toisesta ollut, mutta tuo todellakin saisi maksaa teoistaan. Tummatukkainen mies jätti Reynan heräilemään huoneen reunoille, itse asettuen huoneessa olleelle nojatuolille odottamaan.

Kun Reyna säpsähti tajuihinsa, Adilin suupielet kääntyivät kieroon hymyyn. Hän katsoi hetken kun nainen hätäisenä yritti katsella ympärilleen. Reynan ahdinko sai Adilin yhä luottamaan siihen, että hänellä oli jotain valtaa naiseen. Mitä muuta valta oli kuin pelon aiheuttamista? Mies nautti hetken tilanteesta, tarkkaillen naisen kauhua.
“Kas, heräsithän viimein”, Adil sanoi hetken kuluttua. Mitään muuta hän ei tehnyt, sillä hän tahtoi nauttia toisen reaktioista parhaansa mukaan. Toivathan Reynan reaktiot esiin hänen yliotetta tuosta.

Nimi: Ave

15.11.2018 19:55
Starla Watson / Eteläinen keskusta

Starla oli äärimmäisen kiitollinen monestakin asiasta, joista suurin oli juuri nyt ehdottomasti synkkä syyssää. Pilvistä, harmaata ja tavattoman tylsän näköistä. Se kuitenkin loi tummia kohtia kadunvarteen, johon solakka nainen pystyisi katoamaan edes hetkeksi pois näkyvistä. Takaa-ajajista kuului vain vaivalloinen hengittäminen, mutta se ei lähestynyt niin nopeasti, kuin mitä Starla oli kuvitellut. Joko hullut olivat huonossa kunnossa tai sitten ne olivat löytäneet helpomman saaliin. Hyi, Starla vihasi ajatusta siitä, että hän itse olisi jonkun muun saalis. Mutta sitä se tauti teettää. Nainen karisti ajatukset pois mielestään, nyt oli tärkeämpää vain juosta henkensä edestä. Vapaalla kädellään hän tarrautui lihaveitseensä, jonka oli tunkenut nahkatakkinsa sisään suojaan. Jos joku saisi varastettua hänen kassinsa, hän ei menettäisi ainoaa asiaa, joka toisi hänelle edes hieman turvaa. Tälläkään kertaa veitselle ei ollut käyttöä, sillä pian Starla tajusi vihamielisten ajatukset kaikkoavan pois hänen omasta mielestään ja hän sai jatkaa juoksuaan rauhassa. Jälleen onnistunut pako. Syvään hengittäen Starla uskalsi viimein hidastaa tahtiaan pelkäksi nopeatempoiseksi kävelyksi.

”Sinun täytyy odottaa täällä. Ei saa tulla, odota!” Starla suukotti lempeästi koiransa päälakea hyvästiksi, ennenkun kääntyi ympäri katsomatta enää taakseen.
Ayalta kuului vain surkea inahdus, ennenkun koira vaikeni kokonaan. Starlan ei tarvinnut katsoa taaksepäin varmistaakseen, että koira tosiaan pysyi paikoillaan. Tällä kertaa piilopaikka oli jopa Starlan silmissä erinomainen. Kaupungin laidalta oli löytynyt melko yksinkertainen parkkipaikka, josta löytyi kaikenkaikkiaan kolme autoa. Kaksi niistä olivat vain täysin romuina; pyörät viety, moottori pilkottu palasiksi, konepelti oli toisessa autossa kokonaan rutussa. Starla ei tiennyt, oliko siellä ollut jokin tapaturma tai mitä, mutta se ei naista kiinnostanutkaan. Pääasia oli, että toisen auton renkaat olivat kadonneet ja auto jätetty hankalaan asentoon, takaosa hieman koholla. Sen alle nainen oli koiransa dumpannut odottamaan. Auto toi suojaa synkältä tuulelta ja pieneltä tihkusateelta, jonka Starla huomasi vasta nyt vetäessään takkinsa tiukemmin ympärilleen. Onneksi sen alla oli lämmin huppari, jonka huppu suojaisi hänen päätään. Hän oli kuitenkin varma, että Aya saisi viettää siellä aikansa rauhassa. Hiipien nainen jatkoi siis matkaansa yksin, jäänsiniset silmät seilasivat varautuneita ympäri katuja. Hiljaista. Starlan silmiin osui avonainen laatikko, joka oli vain heitetty kaikessa kiireessä kadulle. Päästyään tarpeeksi lähelle hän tajusi sen olevan yksi apulaatikoista, joita heitettiin aina silloin tällöin. Tämä oli tietenkin jo tyhjä, mutta se sai naisen vain vielä varautuneemmaksi. Jos täällä oli apupaketteja vielä, alueella liikkuisi varmaan joku niitä etsimässä. Ehkä olisi vain parempi lähteä pois. Sitä Starla ei kuitenkaan voinut tehdä. Hänen oli pakko löytää jotakin tarpeellista, ja ruokaa. Ennenkaikkea ruokaa. Maha vääntyi inhosta jo pelkästä ajatuksesta, mutta Starla oli tottunut jo moiseen tunteeseen. Se johtui vain siitä, että hän söi nykyään todella vähän, vain sen verran, että jaksaisi. Muu ruoka upposi rakkaaseen huskyyn. Jos Starlaa vain joskus onnistaisi, että hän saisi heidät molemmat ruokittua… Joskus nainen oli jutellut toisen samanikäisen naisen kanssa, joka eleli tyytyväistä elämää immuunin perheensä kanssa. Stella oli yrittänyt vakuuttaa Starlaa luopumaan koirastaan, sillä silloin hänen täytyisi vain ruokkia ja huolehtia itsestään. Se oli saanut hänet melkein räjähtämään raivosta. Tuollainen imbesilli mitään mistään tiennyt. Siellä hän eleli kauniissa kodissaan, turvallisen perheen ympäröimänä. Kukaan perheenjäsenistä eivät olleet sairastuneet, mikä jo oli todellinen ihme. Luulisi, että moinen tyyppi osaisi silti arvostaa perhettään jollain tavalla ja ymmärtäisi, että Aya oli ainoa perheenjäsen, mitä Starlalla oli. Jotenkin Starla oli kuitenkin vain tyytynyt lyömään naista avokämmenellä päin näköä, vienyt tuolta lihaveitsen ja lähtenyt lätkimään. Vain tuntia myöhemmin hullut olivat päässeet sisään taloon ja perheen onnellinen satu oli loppunut siihen. Karma is a bitch vai miten se meneekään?

Lopulta Starlan katse osui kadunkulmassa olevaan liikkeeseen. Se oli pimeä, mutta välillä pieni hohto välkkyi rikkoutuneesta ikkunasta. Sähkö näytti kiertävän välillä, pienissä pistoissa, joka sai jonkun alastoman hehkulampun välkkymään päämäärättömästi. Starla hiipi lähemmäs, pysytellen visusti talojen seinien vieressä. Liikkeen edessä hän pysähtyi sulkemaan silmänsä ja keskittyi parhaansa mukaan kohdistamaan ajatuksensa tuohon pieneen liikkeeseen. * Ole tyhjä, siellä ei ole ketään *, Starla mietti melkein anelevasti ja jäi odottamaan mielialan virtaamista hänen luokseensa, jotta se kertoisi hänelle, oliko liikkeessä ketään. Mitään ei tapahtunut, joten Starlan oli vain luotettava siihen. Hän astui kohti liikkeen ovea ja painoi ovenkahvan alas. Parin sekunnin ajan Starla jäi siihen seisomaan, mutta kun mitään ei vieläkään tapahtunut, hän luikahti sisään liikkeeseen ja painoi oven varovasti kiinni perässään.
Hehkuva valo osottautui tosiaan tulevan kylmäkaapista, jonka ovet oltiin jo väkisin revitty irti saranoiltaan. Ensin naisen ylitse vyöryi valtava pettymys. Kauppa oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä, näköjään jonkun ilkivallan kohteena ollut. Tai sitten sinne oltiin lähetetty apupaketteja ja siitä oltiin tapeltu. Jokatapauksessa oli miten oli, mitään kelvollista ei näkynyt oikein missään. Lattia oli täynnä muussaantuneita roskia, jotkut pienet hyllykot oltiin heitetty vaaka-asentoon keskelle lattiaa.
”Täällä saattaa olla vielä jotain”, Starla muistutti itseään siitä, ettei ensivaikutelma aina ollut niin surkea, kun miltä se vaikutti.
Hän asteli ripeästi peremmälle, varoen astumasta minkään epämääräisen päälle. Tarkkaavaisesti Starla liikkui hyllyjen välissä, etsien ihan mitä vain syömäkelpoista. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, ei edes yhtä pientä keksipakettia. Onpa säälittävä kauppa, anteeksi vain. Kymmenen minuutin etsimisen jälkeen häntä kuitenkin onnisti edes hieman. Kaatuneen hyllykön alle oli jäänyt yksinäinen vesipullo, joka oli kylläkin saanut keskelleen pienen halkeman. Sen lävitse lattialle oli läträäntynyt puolet vedestä, mutta ainakaan pullo ei ollut tyhjä. Starla ojensi kättään sitä vasten ja lirkutti varovaisesti pullon pois jumistaan. Vihdoinkin! Starla käänsi halkeman ylöspäin, jotta vesi ei pääsisi valumaan enempää, ennenkun irrotti voitonriemuisena korkin ja käänsi pullon suuta kohti. Vesi oli lämmennyt haaleaksi ja maistui sen vuoksi pahalta, mutta se oli silti nestettä, eikä Starlalla ollut varaa valittaa. Parin nopean kulauksen jälkeen hän kaivoi esiin termospullonsa ja kippasi loput vedet sinne, ennenkun paiskasi rikkoutuneet vesipullon menemään. Vesi, check. Sitten vielä jotakin sapuskaa.

Starla ei ehtinyt edes aloittaa uutta etsintöä, ennenkun hänen katseensa kääntyi automaattisesti kohti kadunpuolella olevaa ikkunaa. Sydän jätti lyönnin välistä, kun hän huomasi miehen astelevan itsevarman näköisenä tähän suuntaan. Oliko hän huomannut hänet? Varautunut, mutta peloton tunne vyöryi vasten Starlan kasvoja, mutta hän työnsi ne pois luotaan. Se oli kertonut hänelle, ettei kyseessä ollut taudinriivaama kannibaali, mutta muuta hyötyä se ei hänelle tuonut. Missä oli toinen uloskäynti? Starla kirosi itsensä siitä, ettei ollut tutkinut asiaa, mikä mahtava selviytyjä hän olikaan! Kostoksi moisesta typeryydestä pitäisi kuolla. Nainen mietti kuumeisesti, ehtisikö hän paeta vaikka ikkunasta, mutta lähestyvä henkilö oli jo liian lähellä (?). Ei hän ehtisi enää karkuun. Viimein Starla vain heittäytyi kaatuneen hyllykön taakse ja painautui tiiviisti kohti lattiaa, sydämen hakatessa niin lujaa, että hän luuli sen tunkeutuvan ulos rinnasta hetkenä minä hyvänsä. Mahdollisimman hiljaa hän jäi vain tuijottamaan kohti ovea, odottaen sen avautumista ja toivoen, ettei välkkyvä hehkulampun tuoma valo ylettäisi ihan hänen piilopaikkaansa asti.

Nimi: Ave

15.11.2018 18:36
Starla Watson // Asuinalue

Vain pimeä katu suoraan edessä joka tuntui jatkavan ja jatkavan vaikka kuinka nopeasti juoksi. Korkokenkien kiilakorot yrittivät upota mukulakivien väliin, kukakohan on moiset paholaisenkengät edes keksinyt?! Päässä ei liikahtanut ajatustakaan, miten ne olivat edes jalkoihin alunperin joutuneet. Jotenkin ne kuitenkin veivät eteenpäin, katu täyttyi hitaasti sameasta usvasta, näkökenttään ilmestyi ojentuneita käsiä, kuin hidastetussa kauhuelokuvassa. Lähemmäs ja lähemmäs, sormet liikkuivat jo valmiina nappaamaan olkapäistä kiinni vaikka miten juoksi. Sumu tiukensi otettaan, kuin rakentaakseen seinän estääkseen pakotietä kaupungista...

Tuskallisen hitaasti Starla avasi silmänsä ja räpäyttä pari kertaa niitä ankarasti. Viileä kuono painautui naisen toiselle poskelle kysyvästi.
"Ei hätää Aya. Se oli vain unta. Pahaa unta", Starla kuiskasi käheänä ja upotti toisen kätensä huskyn tiheään karvapeitteeseen.
Starla ojensi vaivalloisesti jalkojaan ja irvisti itsekseen pienelle jomotukselle. Huono idea nukkua kyyryssä kovalla maalla, mutta eipä hänellä ollut muitakaan vaihtoehtoja ollut. Koko viime yö oli mennyt valvoessa, joten Starla oli päättänyt uskaltaa ottamaan pienet torkut päivän kääntyessä uudestaan kohti iltaa. Se vielä puuttuisi, jos hän sammuisi väärään paikkaan väärään aikaan vain unenpuutteen vuoksi. Huokaisten nainen pakotti itsensä istuvaan asentoon ja kurkisti varovaisesti esiin piilopaikastaan. Tällä kertaa se oli ollut yhden talon vieressä oleva varasto. Tai no, ei Starla ollut uskaltautunut varastoon saakka, mutta pienen rakennuksen ja talon välissä oli sopivasti varjoa, johon uupunut seikkailija oli romahtanut. Starla luotti siihen, että Aya ilmoittaisi lähestyvistä ihmisistä, mikäli Starla itse nukkuisi niin syvään, ettei huomaisi niitä itse voimiensa kanssa.

"Olen hereillä", Starla kuiskasi hellästi huskylleen, kun tuo tarkkaili häntä suurilla silmillään ja tökkäsi pontevasti hänen käsivarttaan.
Vaikka miten monennen kerran hän oli äärimmäisen kiitollinen lemmikistään. Olisi vielä kamalampaa olla täällä ihan ypöyksin. Aya ei kuitenkaan tuntunut leppyvän sanoista, joten Starla kömpi seisomaan ja katseli ihmetellen narttua, joka asettui hänen oikealle puolelleen, katse tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen. Ehkä se kuuli tai haistoi jotakin, mikä oli ihmisen ulottumattomissa. Hetken ajan Starla odotti varjoissa, ennenkun uskaltautui hiippailemaan eteenpäin. Hän antoi mielensä vaeltaa ympäristössä, odottaen jonkun ilmoittavan nähneensä tytön ja koiran. Kaikkialla oli kuitenkin melkein liiankin hiljaista, vain kevyet tassunaskeleet ja hiippailevat askeleet kaikuivat. Tuntiessaan olonsa tarpeeksi turvalliseksi Starla siirtyi hölkkäämään kauemmas piilopaikastaan, kohti yleistä tietä. Oli aika uskaltautua lähemmäs keskustaa. Ruoka oli loppunut edellisenä iltana ja sitä oli pakko hankkia lisää. Starla ei kuitenkaan halunnut murtautua asuinalueen taloihin, missä jotkut pönttöpäät yrittivät elää mukavaa, tavallista elämää. Pyh, ihan kun se olisi oikeasti mahdollista.
"Meidän pitää löytää sinulle joku suojaisa paikka. Et voi tulla sinne mukaan", Starla lausahti koiralleen, joka heilautti iloisena häntäänsä.
Oli kamalaa jättää Aya yksin yhtään mihinkään. Joka kerta Starlaa pelotti, että se löydettäisiin, eikä koiraa enää olisi. Tähän mennessä oli ollut vain valtavasti onnea matkassa, tai sitten Aya oli niin fiksu, että osasi piiloutua jonkun lähestyessä. Joka tapauksessa koira aina odotti yhtä innokkaana Starlan paluuta. Tämä kerta ei olisi erilainen, ainakin tummatukka niin toivoi. Siinä hölkätessä esiin kaivautuva tunne oli ensin ihan mitätön, kuin kutiava hyttysenpistos ihon alla. Starla ei välittänyt siitä, hän oli kuullut täällä asuvan vain 'tavallisia' ihmisiä. Starla itse mielsi tavalliset ihmiset immuuneiksi. Ei tarvinnut pelätä jengejä tai hulluja, niin nainen ainakin oletti. Lähestyessään asuinalueen rajaa Starla kuitenkin joutui pysähtymään vetämään henkeä ja samalla hänen tajuntaansa iskeytyi kihelmöivä pakokauhu, joka melkein jähmetti nuoren naisen niille sijoille. Aya käänsi vaaleaa päätään taaksepäin ja se raotti leukojaan. Starla pakotti itsensä rauhoittumaan, jotta voisi kunnolla keskittyä jonkun toisen mielialaan, joka vyöryi hänen ylitsensä. Vihaa, kauhua, katkeruutta, kaikki yhdessä mössössä. Starlan ei tarvinnut vilkaista taaksepäin tietääkseen, että kadun varressa hoiperteli joku raukka, jonka järjen tauti oli vienyt mennessään. Eikä Starlan tarvinnut miettiä piilopaikkaa, hänet oltiin jo nähty. Nainen kaappasi paremman otteen kangaskassistaan ja siirtyi juoksemaan. Hänen ei tarvinnut pakomatkalla miettiä Ayaa, husky pysyi tiukasti omistajansa kintereillä, kun kaksikko pakeni kohti keskustan laitamia.

Nimi: Trithan

09.11.2018 12:38
Reyna Grimes / ???

Reyna makasi kylmällä kadulla niin pökertyneenä, että hän tuskin edes huomasi kun Adil tuli hänen luokseen ja nosti hänet maasta. Nainen saattoi yrittää pistää vastaan, mutta ainoa ääni joka hänen suustaan pääsi oli vain hiljainen vaikerrus. Liikkeet tuntuivat raskailta ja vaikeilta, ja pian Reyna menettikin tajuntansa.

Kun nainen seuraavan kerran avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Kaikkialle sattui, varsinkin hänen päähänsä ja rintakehäänsä. Polveakin kuumotti ja kihelmöi oudosti, mutta se oli pienin hänen ongelmistaan juuri nyt. Hetken Reyna vain yritti pinnistellä ja muistaa, missä hän oli tai mitä oli tapahtunut, ja tajutessaan viimein yön tapahtumat hän hätkähti paikallaan ja yritti katsoa ympärilleen. Siinä paniikissa hän ei edes huomannut ensin, että jokin oli sidottu hänen päänsä ympärille, ja peittivät hänen silmänsä. Reyna saattoi tuntea istuvansa lattialla kylmää seinää vasten, kädet sidottuna jollakin hänen selkänsä takana. Voi paska, tämä ei voisi päättyä hyvin.

Nimi: Cualacino

07.11.2018 20:34
Adil Anand - katu

Kun Reyna kiihdytti askeleensa juoksuun, Adil teki samoin. Mies seurasi naista pienen välimatkan päästä. Takaa-ajo sai pienen sairaan virneen Adilin kasvoille. Hän nautti siitä. Viimein Reyna oli hänen ulottuvillaan. Hän oli niin kauan katkeroitunut Reynan tempuista, että hänestä tuntui uskomattomalta ajaa naista takaa. Kaiken tuskan takaisinmaksaminen oli lähes käsillä.

Yllättäen Reynan matka loppui kuin seinään. Adil asteli maahan lyyhistyneen naisen luo rauhassa, jollain tapaa kuitenkin peläten, että nainen olisi kuollut. Ei tuo saisi olla. Yksinkertaisesti se ei voisi olla mahdollista. Mies polvistui toisen vierelle ja kokeili kämmenselällään naisen hengitystä. Tuntiessaan kevyen ilmavirran, mies nosti naisen syliinsä - ei todellakaan millään hellimmällä tavalla - ja lähti kulkemaan kohti vieressä olevaa hylättyä taloa. Herättyään nainen saisi ansionsa mukaan.

Nimi: Trithan

07.11.2018 19:45
Reyna Grimes / Katu (Läntiset keskustan laitamat)

Reyna puristi olallaan roikkuvaa laukkua rystyset valkeana, vilkuillen hermostuneena ympärilleen. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt katsoa taakseen, ennen kuin oli liian myöhäistä, ja nainen kuuli takaa huudon. Reyna hätkähti ja melkein kompastui, mutta sai pidettyä tasapainonsa vilkaistessaan taakseen. Nähdessään Adilin kauempana pimeässä Reynan silmiin tulvi kyyneliä pelkästä kauhusta. Hän tulisi luultavasti kuolemaan sinä iltana, eikä hän halunnut kuolla vielä. Reyna oli kyllä käynyt poikansa kuoleman jälkeen hyvin pimeässä paikassa, ja joskus vieläkin meinasi vaipua sinne, mutta ei hän toivonut kuolemaa.

Reyna lähti juoksemaan poispäin. Ulkona oli pimeää, ja taivaalta alkoi tihkuttamaan vettä. Oli jo aivan tarpeeksi vaikeaa nähdä muuten, eivätkä kyyneleet auttaneet ollenkaan. Juostessa tuuli veti ne irti silmistä ja alas poskia pitkin, mutta Reyna ei edes huomannut sitä. Hän ei tiennyt enää mihin hän edes kulki, eikä muistanut siinä paniikissa missäpäin hänen asuntonsa oli.

Eipä siitä oikeastaan tarvinut enää pitkään murehtia, kun Reyna tunsi törmäävänsä johonkin kylmään ja kovaan. Hän oli onnistunut juoksemaan suoraan pahki autoa, ja kaatui nyt ensin kaksinkerroin sen puskurin päälle, lyöden samalla siihen päänsä, mutta kierähti siitä vielä kovalle kadulle. Reynan näkökenttä oli pimeä - se kyllä saattoi johtua myös siitä, että ulkona oli pilkkopimeää - ja sumea, ja päätä alkoi jomottamaan heti. Nainen valitti hiljaa, nostaen toisen kätensä vaivalloisesti otsalleen. Hän tunsi jotain kuumaa ja tahmeaa hiusrajassaan. Oli turhaa edes yrittää ylös, sillä Reyna tunsi olonsa voimattomaksi, ja vaikka hän makasikin maassa paikallaan kaikki tuntui pyörivän. Mitä ihmettä tapahtui?

Nimi: Cualacino

07.11.2018 19:01
Adil Anand - Salakapakka → katu

Adil oli päättäväinen. Hän jäi Salakapakkaan kyttäämään Reynaa, jonkin ajan päästä lähtien ulos odottamaan naisen lähtöä. Viileä yöilma palelsi hieman, mutta Adil odotti kärsivällisesti. Hän ei päästäisi Reynaa pakenemaan. Adil uskoi, että nainen kävisi varovaiseksi nyt kun hän tiesi tuon työpaikan. Ilman viileys oli vähäisin miehen huolista.

Kun Reyna viimein asteli ulos kadulle, Adil lähti kävelemään naisen perään. Hän pyrki lyhentämään välimatkaa kävellen mahdollisimman nopein ja pitkin askelin.
“Hei Reyna! Meidän pitäisi puhua, eikö?” Adil huusi, ääni kaukana rauhallisesta tai sovittelunhaluisesta.

Nimi: Trithan

07.11.2018 17:08
Reyna Grimes / Salakapakka

Adilin viimein päästäessä irti hänen ranteestaan, Reyna antoi kätensä tippua sivulleen, ja hieroi rannettaan kevyesti toisella kädellään. Hän kohotti hiukan surkeaa katsettaan, nähdäkseen Danten elehtivän takahuonetta kohti. Kaipa pomo halusi, että hän kasaisi itsensä ja palaisi töihin. Reyna kumartui poimimaan siivoustarvikkeet, ja lähti niiden kanssa takaisin takahuoneeseen, tuntien miten silmäparit polttivat hänen selkäänsä.

< Muutaman tunnin aikahyppy >

Reynan oli erittäin vaikea jättää Salakapakan tuoma turva, ja astua pimeään Darlow'n yöhön. Hänellä oli erittäin turvaton olo, ja nainen harkitsikin jo jäävänsä viettämään yötä baariin, vaikka Dante olikin käskenyt hänen lähteä kotiin. Reynaa vain kalvoi kamala tunne siitä, että jotain tulisi tapahtumaan, ja se jokin ei tulisi olemaan mukavaa. Nainen ei asunut kaukana, joten ehkä hän ehtisi kotiin, mutta toisaalta, entä jos Adil oli edelleen jossain lähistöllä? Pelko yritti vallata hänen koko kehonsa, joten Reyna lähti kävelemään eteenpäin reipasta tahtia ennen kuin kauhu kangistaisi hänet taas. Eihän Adil voisi löytää häntä siellä? Katuvalot eivät olleet päällä, ja katu oli hiljainen.

Monet ajatukset vilisivät Reynan mielessä naisen harppoessa kohti hänen asuntoaan. Entä jos Adil olikin jäänyt lähistölle odottamaan häntä? Entä jos mies seurasi häntä? Tuo ei ollut ollut yksin baarissa, joten Adilin ystäviäkin täytyi pelätä nyt. Reyna niiskaisi hiljaa, katsellen ympärilleen pimeässä. Mitä jos tämä ei koskaan loppuisi? Adilin tuntien tuo ei kyllä koskaan luovuttaisi, joten vaihtoehtoja ei tuntunut olevan, ellei kuolemaa laskettu.

Nimi: Cualacino

07.11.2018 16:49
Adil Anand - Salakapakka

Vieraan äänen kutsuessa Reynaa Adil suoristi selkäänsä ja kohdisti katseensa puhuneeseen mieheen. Miehellä oli äärettömän huono ajoitus. Adil ei kuitenkaan luovuttaisi niin helpolla, sillä kun hän oli viimein löytänyt Reynan uudelleen, hän ei luovuttaisi helpolla. Nainen oli hänelle jollain tapaa pakkomielle, eikä hän osannut jättää asiaa sikseen. Olihan tuo kuitenkin tehnyt paljon asioita, joita Adil piti hyökkäyksinä häntä itseään vastaan. Siitä huolimatta nainen oli yksi ainoita ihmisiä, joilla oli väliä Adilin elämässä.

Meteliä Adil ei kuitenkaan viitsinyt nostattaa, sillä ympärillä oli niin paljon ihmisiä. Siispä miehen pyytäessä häntä lopettamaan häiritsemisen ja päästämään Reynan tekemään töitä, Adil päästi otteensa irti hieman vastahakoisesti. Hän kääntyi pois, pitäen silmänsä kuitenkin Reynassa hieman turhan pitkään. Hänen katseensa oli määrätietoinen ja pistävä. Adilin viimeinen ele tilannetta kohtaan oli huokauksen ja ärähdyksen välimaasto ennen kuin hän asteli takaisin tuttujensa luo. Päästyään perille, hän haki Reynan vielä näkökenttäänsä. Adil ei olisi luovuttamassa.

 

 

©2018 < mσrвus > - suntuubi.com