Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

toiminta

Chat

Pelaajille

roolipeli tapahtumat liikkeet yhteisöt ideat

pelissä


VUODENAIKA JA SÄÄ
  • vuodenaika: talvi
  • päivisin -5°c / öisin -8°c
  • tuulista / lumisadetta

TAPAHTUMAT
  • 27.11 / Sähkökatkos koko Darlow'n alu- eella / Koskee kaikkia pelejä! NEW
  • Lue lisää

 

 

 

 

 

Roolipeli

normaali roolipeli pikkujoulut

<  1  2  3  4  >

Nimi

Kotisivut

Sähköposti

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän plus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Trithan

03.01.2019 16:03
Reyna Grimes / Hylätty talo

Reyna ei nähnyt mitään, joten hän saattoi vain kuvitella missä hän oli, ja mitä Adil teki. Nainen tunnisti juuri ja juuri missäpäin mies oli, mutta ei osannut juurikaan erottaa miten kaukana. Tuon äänestä oli myös vaikea erottaa tunnetta, joten Reyna ei tiennyt mitä odottaa, hän osasi vain valmistautua kärsimään. Adil kysyi häneltä jotain, ja Reyna ei osannut vastata siihenkään mitään. Hänen korvissaan humisi, ja pelko joka puristi hänen rintaansa sai Reynan tuntemaan olonsa heikoksi ja pahoinvoivaksi. Adrenaliini ei ollut vielä vallannut hänen kehoaan, ja Reyna tunsi vain olonsa pelokkaaksi ja epätoivoiseksi.

Teippi hänen ranteidensa ympärillä vain repi Reynan ihoa, ja terävä kipu sai hänet melkein irvistämään. Tajutessaan sen ehkä paljastavan hänen aikeensa Adilille, Reyna puri huultaan, yrittäen pysyä mahdollisimman ilmeettömänä, vaikka se olikin vaikeaa. Veri maistui suussa, ja Reyna tajusi purreensa huuleensa haavan. Paska.
"Mitä aiot tehdä?" Reyna kysyi sitten, hämmästyen jopa itsekin siitä miten vahvalta hänen äänensä kuului. Ehkä hän oli vain niin tottunut peittämään pelkonsa ja heikkoutensa, että hänen äänestään oli vaikeaa kuulla sitä kauhua, mitä hän tunsi.

Nimi: Kira

02.01.2019 15:15
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Calypso käveli kädet ympärilleen painautuneena eteenpäin raiteilla ja välillä myls niiden vieressä. Tuo kuitenkin katseli aktiivisesti ympärilleen, laatikoiden toivossa ja hullujen varalta. Ilmat alkoivat toden totta olemaan viileät ja ilman lisävarusteita voisi käydä kopelösti. Calypso puhalsi taas hieman ilmaa käsiinsä ja samalla nostaessaan katseensa nainen näki vähän matkan päässä olevan miehen. Tytön askellus pysähtyi samantien, kuten pysähtyi kaikki muukin liike. Tuuli heilutteli hieman Calypson ponihännällä olevia hiuksia ja osa lyhyemmistä lenteli jo kasvoilla. Aivan suoraan nainen ei pystynyt sanomaan oliko mies hullu vai jokin muu. Tietämättä oliko tuntematon jo huomannut häntä Calypso nosti hiljaa hieman jalkaansa ja nappasi veitsen tupestaan. Hitaasti ja mahdollisimman ääneti nainen lähti jatkamaan matkaansa pitäen kuitenkin miestä visusti silmällä. Yksikin väärä liike tuolta ja Cal käyttäisi veistään. Tuo ei luottanut tässä maailmassa oikeastaan kehenkään. Kivikko kenkien alla rahisi hieman askelten alla ja viileä tuuli puhalsi naisen kasvoilla. Rasahdus selän takana sai Calyspon kääntymään salamana ympäri. Tuo tuijotteli taakseen ja raiteiden vieriin sekä harvoihin kasvillisuus alueisiin, mitä tuolla oli. Ja ei aikaakaan, kun yhdestä pusikosta ilmestyi riekaleinen ja likainen hullu. Sen huuto ja ulina kuuluisiat varmasti kauas ja se syöksyi suurella nopeudella suoraan päin. Kiroten kovaan ääneen Calypso pyörähti ympäri hiukset lennähtäen ja syöksyi juoksuun. Vetisen terä turvallisesti oikeaa kättä vasen nainejuoksi rataa pitkin minkä hieman kohmeisista kintuistaan vain sai irti. Kuitenkin tauti teki ihmisistä erilaisia. Hullut olivat vahvoja ja nopeita. Kaiken lisäksi Calypso ei ollut syönyt hetkeen ja nyt kävellyt ulkona vähissä vaatteissa, joten raajat eivät täysin totelleet. Nainen oli hitaampi kuin yleensä. Hullun korina ja ölinä kuuluivat hetki hetkeltä lähempänä ja Calypso saattoi tunte sen kuuman hengityksen ja sylkipisarat niskassaan. Ehkä jopa muutaman hipausun hihassaan, kun hullu saavutti tätä. Veitsen kahvaa kädessään puristaen Cal yritti kiihdyttää vauhtiaan vaikka tiesi, että hullu olisi nopeampi. Hengitys alkoi muuttua nopeammaksi samoin pulssi. Raajat alkovat lämetä juoksemisesta, mutta se ei tuonut tytölle hirveästi lohtua. Hullu sai huitaistua nyt jo toista kättä, joka hieman häiritsi juoksemista.
"Helvetti" Calypso ärähti itsekseen ja jatkoi juoksuaan.

Nimi: Unisieppari

01.01.2019 19:42
Matthew Edison - Eteläinen keskusta

Juna-aseman lähellä ei ollut yhtään sen lämpimämpää tai valoisampaa kuin muuallakaan, mutta Matthew ei jaksanut enää välittää. Kunhan lähistöllä ei olisi paljoa hulluja, ei miehellä olisi mitään hätää. Ja jos hän sattumalta löytäisi jotain hyödyllistä Nuorisokotiin viemisiksi, sekin olisi erittäin suotuisaa. Matt varmisti vielä, että hänen stilettinsä oli yhä käden ulottuvilla, ja alkoi katseellaan etsiä aikaisemmin kuuluneen huudahduksen lähdettä. Ja, mies ei tiennyt pitikö sanavalinnaksi ottaa yllätyksekseen vai ei, näki kuin näkikin itseään lämmittelevän nuoren naisen, joka näytti kovin keskittyneeltä johonkin. Tämä käveli juna-asemaa kohti raiteilla, ja Matthew joutui muistuttamaan itseään siitä, että tässä elämäntilanteessa junia tuskin kulkisi raiteilla samalla tavalla kuin ennen epidemiaa, jos kulki ollenkaan. Mies ei sanonut mitään, vaan tarkasteli kauempaa naisen toimia hetken aikaa, ennen kuin päätti keskittyä taas ympäristöön. Matt kyllä pitäisi hieman kauempana olevaa naista myös silmällä omankin turvallisuutensa vuoksi, muttei aikoisi vahtia tätä sen enempää. Epidemian alkamisesta oli jo vuosi, siinä ajassa heikoimmat todennäköisesti olivat jo menettäneet henkensä tai keksineet muita selviytymiskeinoja. Tuskin kukaan ulkona liikkuva ihan täysin avuton olisi.

Nimi: Cualacino

28.12.2018 17:07
Adil Anand - hylätty talo

Adilin pettymykseksi Reynan reaktio ei ollut sellainen, kuin hän olisi tahtonut sen olevan. Hän kuitenkin pisti merkille jännittyneisyyden, joka alkoi huokumaan naisen kehosta tuon tajutessa Adilin olevan lähellä. Se toi miehelle hänen tavoittelemaansa mielihyvää. Reyna ei ollut päässyt erkanemaan hänestä siitä huolimatta, että tuo oli karannut ja elänyt omaa elämäänsä.

Sen sijaan, että Adil olisi ottanut käyttöön raskaimmat mahdolliset keinot Reynan rankaisemiseksi, hän tahtoi leikitellä naisella ensin. Hän tahtoi saada tuon pelkäämään ja kärsimään niin paljon, että nainen katuisi koskaan rikkoneensa heidän perheensä. Siispä kovat otteet jäivät myöhemmälle.
“Oletko nauttinut karkumatkastasi?” Adil kysyi. Hänen äänensävynsä oli rauhallinen, mutta siitä paistoi läpi, kuinka paljon hän tilanteesta nautti. Reyna oli viimein hänen edessään, hänen armoillaan. Nainen saisi ansionsa mukaan.

Nimi: Tiuhti

26.12.2018 20:52
Barzillai May | Eteläinen keskusta

Nuorukainen odotteli toisen valikoidessa tavaroita ja tarkkaili aseman ympäristöä. Lähinnä pisti merkille, ettei mistään ilmaantuisi uusia tautisia, mutta kaikkialla vallitsi miellyttävä hiljaisuus. Sitten hän kääntyi takaisin toisen pojan puoleen, joka sulloi ottamiaan tavaroita reppuunsa. Barzillai kumartui katsomaan, mitä itse saattaisi tarvita, ja päätyi lopulta myös yhteen ruokatölkkiin ja villapaitaan sekä ruuvimeisseliin, vaikkei ihan tiennyt mitä tekisi sillä. Kaipa se kävisi aseestakin – vaikka tautista mekaanikkoa vastaan.

Työnnettyään villapaidan viimeisenä reppuunsa Barzillai vilkaisi toista ja huomasi tämän huolestuneen ilmeen. Sitten hänen katseensa osui haavoihin, jotka olivat nähtävästi alkaneet vuotaa verta kunnolla. Barzillai veti reppunsa vetoketjua kiinni, mutta liike pysähtyi ja hänen otsalleen ilmestyi pohtiva ryppy. Hän oli aikeissa sanoa toiselle jotain, mutta juuri sillä hetkellä aseman valot menivät poikki. Nuorukainen nosti katseensa lamppuihin ja huokaisi, vaikka eipä hän juurikaan ajatellut menettäneensä siinä mitään.

Sitten toinen poika puhui taas, kysyen jotain Barzillain nimestä. Niin aivan, hehän olivatkin vielä ihan tuntemattomia toisilleen. Poika esitteli itsensä Elijahiksi, johon nuorukainen nyökkäsi.
”Barzillai”, hän sanoi, jonka jälkeen hän katsoi toisen haavaa hiukan tarkemmin. ”Toi näyttää aika pahalta. Onks sulla mitään siteitä tai mitään?”

Alessio Anderson | Laitamat

Kylmästä hytisevä Alessio nosti hupun päähänsä ja työnsi kädet hupparin taskuihin. Miinusasteita ei luultavasti ollut paljoa, mutta lämpimät lapaset ja villasukat olivat niitä, joita mies kaipasi varsinkin nyt, kun ilma oli alkanut kylmetä.
”Hm, joo”, Alessio vastasi ja vilkaisi pikaisesti selustaansa. ”Mennään ostoskeskukseen.”
Vastaus oli ehkä hieman yllättävä, varsinkin hänen suustaan, mutta jostain syystä se vain lipsahti. Eikä ostoskeskus sinänsä huono paikka ollut, varsinkaan tavaroiden etsimiseen, siellä vain saattoi törmätä vähän ikävempiin yllätyksiin.

Seuraavaksi maisemat alkoivat muuttua, kun vastaan tuli yhä useampi talo tai muu rakennus. Kaikkialla vaikutti aika rauhalliselta, mitä Alessio nyt kuurona pystyi tulkitsemaan. Missään ei kuitenkaan näkynyt liikettä, eli toistaiseksi he olivat siellä kaksistaan. Alessio vilkaisi Justinia, joka myöskin tarkkaili ympäristöä.
”Ei kuulu mitään?” hän varmisti toiselta.

Nimi: Zaaga

20.12.2018 22:26
Elijah Davis | Eteläinen ekeskusta

Pojan kommentti sai Elijahin mielen tuohahtamaan, mutta hän päätti pitää suunsa kiinni ja katseli vierestä, kun toinen nappasi boksista haluamiaan esineitä. Hänellä ei ollut varaa suuttua jonkun suorasukaisuudesta juuri nyt, eikä Elijah oikeastaan luottanut vieläkään täysin siihen, ettei poika vain nappaisi kaikkia tavaroita ja pinkoisi saman tien pakoon. Voimansa puolesta pelkkä katselu riitti toteamaan, että Elijah jäisi heti alakynteen toisen alla.

Kun toinen oli ottanut taskulampun itselleen, Elijah silmäili tavaroita. Ruoka ei koskaan ollut pahaksi, joten hän nappasi yhden purkkiruoista ja päätti sitten ottaa toisen villapaidoistakin. Lopuksi hän nappasi vielä huovan kylmenevien ilmojen varalle ja päätti jättää loput toiselle, tahtoi hän sitten ottaa ne tai ei. Sen jälkeen hän laski reppunsa ja tunki kaiken uuden vanhojen tavaroiden joukkoon. Repun täyttyminen tuntui hyvältä, ja pieni hymy kaartui Elijahin suupielille.

Hetken ilo sai kuitenkin ravistuksen tositilanteeseen, kun käden raapimisjäljet alkoivat aueta ja veri valua tiheämpään tahtiin käsivartta pitkin. Elijah huomasi veritipan tahrivan reppuaan ja huokaisi sisäisesti. Miten ihmeessä yksi hullu oli saanut sellaista jälkeä aikaan? Elijah puri huultaan ja puristi nyrkkinsä repun reunamaan, kohottaen sitten katseensa toiseen.

Samalla hetkellä kuitenkin tapahtui jotakin, ja kaikki juna-aseman lamput sammuivat kuin sormen napautuksesta. Hienoa. Kaiken lisäksi vielä sähkökatkoskin. Tilanne ei voinut kääntyä enää yhtään paremmaksi.
Elijah kääntyi sammuneiden lamppujen katselemisesta jälleen toisen puoleen. Hän ei tiennyt miten edetä tilanteessa - aikoisivatko he nyt vain erota omille teilleen?
"Tajusin vasta etten tiedä vieläkään sun nimeä", Elijah tokaisi lopulta. "Ei kai sillä niin väliä, mutta olis se ihan kiva tietää mun pelastajan nimi... Mä oon muuten Elijah."

Nimi: Akit4

20.12.2018 19:10
Justin Anderson | Laitamat

Ulkona kulkiessaan Justin piti huomionsa lähes jatkuvasti ympäristössä, sillä talon suojista lähteminen hermostutti hieman. Kuitenkin hän piti itsensä ulkoisesti tyynenä; hyvällä tuurillahan se voisi lopulta tarttua hetkittäin säpsähtelevään Alessioonkin. Kiharapää kun vaikutti jopa hermostuneemmalta kuin Justin. Rehellisesti sanottuna se ei kuitenkaan yllättänyt, sillä kyllähän Justin veljensä tunsi.

Käsiinsä kevyesti lämpöä puhaltaen hän vilkaisi lopulta tarkempaa suuntaa kysyvään Alessioon. Justin väänteli mietteliäänä suutaan ja työnsi kätensä takin taskujen lämpöön.
"Riippuu siitä, millanen tilanne keskustassa on”, hän pohti. Sen tarkemmin Justin ei ollut suunnitellut. Kuten sanottu, heidän määränpäänsä tulisi todennäköisesti riippumaan siitä, oliko apupakkausten luo jo saapunut porukkaa ja liikkuiko niiden läheisyydessä paljonkin tautisia.
"Olisko sulla sit jotain ideaa, mistä käydään katsomassa ensin?" hän kysyi ja palautti katseensa sen jälkeen takaisin ympäristöön. Mitään ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut. Vielä. Rakennuksia alkoi nimittäin pikkuhiljaa tulla vastaan tiheämpään, mikä myös saattoi tarkoittaa, että siellä liikkuisi muitakin.

Nimi: Tiuhti

18.12.2018 21:14
Alessio Anderson | Laitamat

Nuori mies asteli veljensä perässä ovelle ja nyökkäsi samalla, kun toinen varmisti tämän tavaroiden varmasti olevan mukana. Sitten Justin aukaisikin oven ulos, jolloin Alessio nyrpisti naamaansa kylmän ilman puhaltaessa sisälle. Hän oli pukenut ylleen mahdollisimman lämpimästi, mutta ei voinut sille mitään että paleli jo nyt. Justin oli sillä välin ehtinyt pihan puolelle, jolloin Alessio itsekin pujahti ulos ja sulki oven perässään. Hän suorastaan odotti jo sitä, kunnes pääsisi takaisin. Oli aina yhtä epämiellyttävää lähteä pois turvallisesta talosta.

Alessio piti ympäristöä jatkuvasti silmällä, kuin reviiriään vahtiva vahtikoira, kun he kulkivat eteenpäin. Justin toimi silläkin kertaa korvina, kuten yleensäkin mukana ollessaan, mutta siitä huolimatta Alessio säpsähteli pienimpiäkin liikkeitä silmäkulmassaan, olivat ne sitten tuulessa liehuvia oksia tai hänen oma varjonsa. Jatkuva tarkkailu sai hänet myös usein unohtamaan muun ympäristön, jolloin tärkeimmät asiat saattoivat jäädä huomaamatta.

”Mihin me tarkalleen ottaen ollaan menossa?” nuori mies kysyi hetken päästä veljeltään. Häntä puistatti ajatus ostoskeskuksesta, koska oli aiemmin joutunut siellä tautisten yllättämäksi, eikä juna-asemakaan ankeine raiteineen kuulostanut sen houkuttelevammalta.

Nimi: Akit4

16.12.2018 20:30
Justin Anderson | Laitamat

Justin ehti etsiä toisesta huoneesta hetken aikaa, kunnes kuulikin veljensä äänen kertovan, että tavarat löytyivätkin. Justin hymähti kevyesti ja kääntyi ympäri palatakseen takaisin olohuoneeseen Alession luokse. Sinne päästyään Alessio ehtikin jo ehdottaa lähtemistä.
"Jees", Justin nyökkäsi ja vilkaisi vielä pikaisesti ohi mennessään ikkunaan. Ulkona vaikutti onneksi olevan edelleen rauhallista, mutta se asia saattaisikin valitettavasti muuttua lähemmäs keskustaa mentäessä. Siksi Justin tuli vielä kertaalleen tarkistaneeksi puukkonsa olevan mukana.
Miehenalun askeleet jatkuivat huoneen poikki ulko-ovelle, ja samalla hän tuli ottaneeksi hengityssuojaimen kasvoiltaan.
"Kaikki mukana?" hän varmisti vielä Alessioon vilkaistessaan ja tuota mukaansa odotellessaan. Lopulta oven kahva kuitenkin painautui alas ja ovi avautui kylmään ulkoilmaan. Justin asteli pihalle ensimmäisenä vilkuillen ympäristön pikaisesti lävitse vihertävillä silmillään.

Nimi: Tiuhti

16.12.2018 19:12
Barzillai May | Eteläinen keskusta

Hiukan vastahakoisesti ja lievästi ärsyyntyneenä Barzillai nousi myös ylös ja odotti kun toinen aukoi laatikkoa. Häntä oli alkanut jo kaduttaa myöntymisensä, koska hän olisi hyvin voinut vohkia vaikka koko laatikon toisen nenän edestä, vaikka ilkeäähän se olisi ollut, mutta silloin hän olisi ehtinyt jo pois koko paikasta. Juna-asema oli muutenkin niin kolkko paikka, ettei siellä kauaa halunnut aikaansa tuhlata.
Toisen pojan kysymys rikkoi Barzillain mietiskelyt, jolloin hän kääntyi itsekin tutkimaan mitä boksi piti sisällään. Säilyketölkkejä muutama kipale, jonkinlainen huopa, tupakka-aski, taskulamppu ja luultavasti siihen kuuluvat paristot, ruuvimeisseli ja viimeisenä pohjalla kaksi kulahtaneen näköistä villapaitaa. Barzillai puri huultaan ja otti taskulampun käteensä.
”Mä otan tämän”, hän totesi niin kuin toisella ei olisi lainkaan sananvaltaa siihen. Sitten hän suuntasi katseensa toiseen.
”Ota mitä otat”, hän sanoi ja otti vielä taskulampun paristot käsiinsä. Ne, mitä toinen jättäisi, hän sitten ottaisi. Ei hänellä kuitenkaan niin suurta pulaa tavaroista ollut.

Alessio Anderson | Laitamat

Alessio irvisti veljelleen ja jäi yksikseen huoneeseen, tämän mennessä toiseen etsimään. Hetken aikaa mies seisoskeli paikallaan, haukotellen ja naksauttaen niskansa jumissa olleet nikamat, ja alkoi sitten itsekin katsella paikkoja läpi. Ja kun mitään ei löytynyt, alkoi Alessio tosissaan turhautua. Lisäksi huoneessa oli niin hämärää, ettei mitään meinannut edes nähdä.
Mutta sitten hän tajusi kurkata sohvan alle, löytäen sitten myös kadonneet tavaransa. Hän oli kaiketi vahingossa potkaissut mustan olkalaukkunsa sinne.
”Justin, löytyi”, hän ilmoitti veljelleen ja kampesi takaisin ylös. Nopea tarkistus laukkuun varmisti kaikkien tarvittavien tavaroiden olemassaolon siellä, jonka jälkeen Alessio nosti sen päänsä yli olalle.
Justinin tullessa takaisin huoneeseen Alessio kohotti katseensa tähän.
”Lähetäänkö sitten, niin ehitään toivottavasti vielä valosaan aikaan takaisin?”

Nimi: Kira

05.12.2018 15:56
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Nainen pyyhkäisi veitsensä vanhaan kankaan palaseen, jonka oli löytänyt raiteiden reunalta. Veitsi jäi silt tuon käteen jos vastaan sattuisi lisää hulluja. Calypso jatkoi matkaansa raiteita pitkin kohti juna-asemaa maan rahistessa tuon jalkojen alla. Naisen hiukset olivat hieman kostuneet hennon vesisateen takia. Hiukset olivat normaalisti korkealla ponihännällä ja Calypso heitti hiuksensa takaisin selkä puolelle. Tuo puhalsi taas käsiinsä saadakseen niitä hieman lämpimimmiksi. Onneks kotona oli vielä puita, joista saisi nuotion kerta koko kaupungista olivat sähköt poikki. Cal kirosi mielessään sähkökatkosta ja samalla koitti pitää itsensä lämpimänä. Tällä varustuksella lähteminen oli ollut virhe. Calypso paleli märän ja viileän ilman takia. Alku talvi oli aina hankalin sopeutua. Varsinkn nyt, kun kaikki taistelivat pysyäkseen hengissä. Nainen nosti hieman kaulustaan, jotta saisi jonkin lasita suojaa ja nosti hieman hartioitaan ylemmän. Kädet ristissä rinnalla ja puukko toisessa kädessä jatkoi nuori matkaansa samalla ympärilleen vilkuillen. Tuo toivoi löytävänsä maahan pudotettuja apupakkauksia. Edes vajaita sellaisia. Naisen koko huomio oli nyt kiinittynyt pakkauksien etsimiseen ja itsenä lämittämiseen

Nimi: Unisieppari

03.12.2018 20:29
Matthew Edison - Eteläinen keskusta

Nuorisokodin väestä kukaan ei ollut osannut varautua siihen, kuinka pitkäkestoinen kaupunkiin iskenyt sähkökatkos oikein oli. Matthew oli myös uskonut sähköjen palautuvan muutamien päivien kuluessa niin kuin aina aikaisemminkin, mutta jo melkein viikon kuluttua tilanne Nuorisokodissa tuntui auttamattoman vaikealta. Kaikki mahdolliset peitot ja muut tekstiilit oli viety rakennuksen suurimpaan tilaan, jonne suurin osa asukkaista oli leiriytynyt, mutta silti rakennuksessa tuppasi olemaan kamalan kylmä. Edes vesi ei halunnut toimia kunnolla, ja Matthewia puistatti ajatus edellisestä illasta, kun vettä ei tullut ollenkaan. Ei hän tosin tiennyt mitä oikein oli epidemian alkaessa olettanut, sillä koko kaupungin tilanne oli nyt vuoden aikana ollut muutenkin kuin suoraan dystopisesta tieteiskirjallisuudesta.
Nyt Matthew ei kuitenkaan ollut kirjan sivuilla, tai edes Nuorisokodissa, vaan harppomassa alueella, jonka oletti eteläiseksi keskustaksi. Ainakin se oli ollut sitä viimeksi, kun mies oli täysin varma, missä päin oikeastaan oli. Ainakin hän kuvitteli olevansa olevalla matkalla ostoskeskukselle, mutta joutui lennosta vaihtamaan reittivalintojaan huomattuaan, että hänen yleensä käyttämillään kaduilla oli vähän turhan monta sen näköistä jengiläistä, ettei Matthewia erityisemmin houkutellut tehdä näiden kanssa yhtään minkäänlaista tuttavuutta.
Hän oli päättänyt ryhtyä vapaaehtoiseksi etsimään apupakkauksia tai jotain muuta hyödyllistä Nuorisokotia varten, vastoin omia tapojaan. Yleensä Matthew halusi olla Nuorisokodilla katsomassa muiden perään ja valvomassa yleistä järjestystä, sekä varmistamassa, että muiden perustarpeet olisivat edes jotenkin kunnossa, mutta jo päivien ajan hän oli kokenut läsnäolonsa rakennuksessa lähinnä vain turhaksi ja toimettomaksi. Ja muutenkin mies taisi tarvita omaa rauhaa siitä kaikesta hälinästä, joka noin kahdestakymmenestä ihmisestä onnistui lähtemään niissä olosuhteissa, joissa he nyt olivat. Matthew ei ollut koskaan ollut omassa elementissään suurissa ihmisjoukoissa, ja vaikka hän tulikin toimeen useimpien kanssa ja suurin osa ihmisistä oli ihan mukavia olosuhteista riippumatta, liika oli kuitenkin liikaa. Onneksi viileä ulkoilma virkisti hieman, vaikka se yrittikin samalla tunkeutua ilkeästi pistelemään kaikkialle mihin vain ylsi.
Toinen asia, joka herätti Matthewin pois ajatuksistaan, oli jonkin matkan päästä kuulunut, lyhyt huudahdus. Se oli napakka ja kuulosti lähtevän nuoresta naisesta, mutta oli liian hallitun kuuloinen ollakseen hullun ääntelyä. Mies tarkkaili hetken ympärilleen varmistaakseen, ettei hänen lähellään olisi mitään ikäviä yllätyksiä, ja päätti lopulta mennä ääntä kohti. Matthew oli muutenkin hieman eksyksissä, tuskin olisi harmiksi vilkaista, kuka piti hyvänä ideana huutaa keskellä kirkasta päivää. Ja ehkä siinä matkalla löytyisi maamerkkejä tai resursseja tai edes jotain, eikä siinä mies ollut väärässä, huomatessaan pian olevansa yllättävän lähellä juna-asemaa.

Nimi: Kira

03.12.2018 17:54
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Nainen puhalsi käsiinsä, jotta saisi niihin vähän lämpöä. Talvi alkoi tehdä tuloaa ja suoraan sanottuna Calypsolla ei ollut hirveästi varusteita siitä selviämiseen. Hiekan jyvät rapisivat tuon kenkien alla, kun Calypso liikkui eteenpäin. Jos löytyisi edes yksi apupakkaus. Ja senkin olisi parempi sisältää ruokaa ja vaatteita. Calypso puhalsii uudestaan käsiinsä, jotka oli tuonut suunsa lähettyville. Ulsohengitys oli lämmintä ja helpotti, mutta vain hetkeksi. Ilma oli kaiken lisäksi kostea kaikista sateista, eikä maakaan enää hirveän kuiva taikka lämmin ollut. Cal katseli varautuneesti ympärilleen sillä hulluja saattoi olla missä tahansa. Ja vaikka nainen noita pystyisikin mielenvoimallaan heittelemään ei ikinä tiennyt kuka saattoi katsoa. Calypso asteli pudonneiden tiilien yli kohti junaraiteita, jossa toivottavasti olisi apupakkauksia. Pitikin olla kaupungissa, kun se pirun tauti iski Calypso kirosi mielessään jatkaessaan matkaansa. Viileän ilman ja vähäisen varustuksensa takia Cal risti kätensä rinnalleen ja työsni sormensa mahdollisimman lähelle kehoaan. Päällään tuolla oli vain ohut takki, jonka oli saanut vietyä mukanaan kotoaan hieman enne taudin alkua. Kolahdun sai naisen pysähtymään ja katselemaan ympärilleen. Hullujen lisäksi sai varoa jengiläisiä, sekä ylipäätään muita ihmisiä. Kaikki eivät olleet mitenkään kilttejä. Kun mitään ei näkynyt, eikä ääni toistanut itseään päättelin nainen sen olleen, joku irto tiili, joka vihdoin putosi uudelle paikalleen maahan. Muutaman kymmenen askeleen jälkeen Calypso vihdoin hyppäsi hylätyille raiteille ja katsahti nopeasti taivasta. Taas tuo kuuli takaansa äänen ja tälläkertaa nainen vetäisi armeijaveitsensä esille. Saman jonka tuo oli hetki sitten laittanut takaisin tuppeensa, jotta voisi lämmitellä käsiään. Calypso kääntyi hiukset ilmassa heilahtaen ympäri ja katsoi tarkasti ympäristöään. Hetken oli hiljaista, kunnes kuului taas rasahdus. Tällä kertaa sitä seurasi ölinää. Calypso kallisti hieman päätään. Nainen tiesi, mitä raiteiden reunnoilla oli ja se tiesi hänestä. Tämä pyöräytti puukkoa kerran kädessään ja valmistautui.
"Hei!" nainen huudahti napakasti äänen suuntaan ja samalla sieltä ilmestyikin ihminen. Tai henkilö joka oli joskus ihminen. Nyt tuo oli tuadin saastuttama hullu. Hullu oli miespuolinen. Hieman Calypsoa itseään isompi. Nainen ei halunnut tuota itsensä lähelle vaan käänsi katseensa käteensä, jossa puukko oli. Calypso avasi kätensä ja nosti aseen ilmaan vierelleen. Sen siinä pitäen katse kääntyi takaisin hulluun ja samassa iso veitsi lensi ilman läpi örveltävää hullua päin. Calypso tähtäsi miehen kurkkuun, johon veitsi lopulta upposi. Korahdus pääsi vapaaksi hullun kurkusta, mutta tuo jatkoi silti kävelyyän. Hitaammin ja vaappuvammin, mutta silti. Calypso nykäisi veitsen irti ja lennätti sen takaisin luokseen. Veri valui solkenaan ulos haavasta ja se likasi hullua vielä lisää. Nyt vain huomio kiinnittyi valtavaan verimäärään, joka tuon kaulasta valuisi. Korina ja ölinä kantautuivat hyvin Calin korviin, kun hullun keuhkot alkoivat täyttä verestä. Ilmeettömästi nainen katsoi, kuinka hullu kaatui sätkien maahan ja jatkoi sätkimistään siinä hetken aikaa. Lopulta sen ruumis lakkasi sätkimästä ja muutaman vilkaisun jälkeen Calypso viimein kääntyi ja jatkoi matkaansa.
"Hiton hullut. Nyt pitää taas pestä koko puukko niiden verestä" Calypso tylsistyneenä ja jatkoi matkaansa kohti juna-asemaa raiteita pitkin.

Nimi: Trithan

29.11.2018 20:28
Aron Clarke / Eteläinen keskusta

Naisen noustessa hyllykön takaa, Aron käänsi kirkkaansinisen katseensa tuohon ja seurasi naista sillä. Tuo tuli nyt rohkeammin esiin, eikä vastannut hänen kysymykseensä muuten kuin kohottamalla olkapäitään. Ahaa, eli ei. Ehkä kaikki apupaketit olivat jo viety, ja sen takia niitä ei meinannut löytyä. Eipä se Aronia oikeastaan haitannut, ei hänen elämänsä ollut kovinkaan vaikeaa ainakaan juuri sillä hetkellä, kun Foxtrotilla meni hyvin. Naisen kysyessä, kuka hän oli, Aron hymähti hiljaa. Mies harkitsi hetken, ja veti sitten huivin alas nenältään, paljastaen kasvonsa ja tatuoidun kaulansa - kuten myös Foxtrotin X -tatuoinnin.

"Aron", hän kertoi nimensä, pitäen äänensävynsä mitäänsanomattoman rauhallisena. Aron ei tunnistanut naisessa mitään muiden jengien tuntomerkkejä, eikä tuo muutenkaan ollut uhkaava, joten kyllä hän uskalsi paljastaan etunimensä tuolle, ja näyttää kuuluvansa Foxtrotiin. Yleensä se sai muut perääntymään, oli kyseessä vihamielinen tyyppi tai ei. Joitakin se ei kuitenkaan paljoakaan liikuttanut, varsinkin heidän reviirinsä ulkopuolella. Aron käänsi katseensa sitten ulos, kun yhtäkkiä tuli pimeää. Katuvalot sammuivat, ja hän huomasi kuinka hämärää siellä oikeasti olikin. Taivaalle oli kerääntynyt tummia pilviä, jotka kielivät sateen alkavan pian. Hän voisi varmaan kääntyä pian ja palata asunnolleen, ei Aron halunnut viettää yötä kylmässä kaupungissa ilman takkia.

Naisen kysyessä, mitä Aron teki liikkessä, mies käänsi katseensa ulkoa takaisin tuohon. Hämärässä naisen piirteet olivat vaikeampia nähdä, mutta ei se haitannut. Mies kohotti hiukan kulmaansa, ja antoi käsivarsiensa tippua hänen vierelleen ja työnsi ne housujensa taskuihin.
"Kuulin apupakkauksista", mies selitti syynsä lyhyesti, jatkaen sitten, "en kyllä löytänyt mitään." Ehkä niitä oli tiputettu vähän, tai ne olivat jääneet rakennusten katolle, tai sitten ne oli ehkä jo viety pois. Tai Aron ei ollut vain huomannut, tai oli etsinyt väärästä paikasta. Mahdollisuuksia oli monia.

Mitään sanomatta Aron kääntyi ja asteli liikkeen ovesta ulos, katsellen ympärilleen. Missään ei näkynyt valoja, ei edes korkeissa kerrostaloissa, joissa oli yleensä joissakin ikkunoissa aina valot päällä. Kaupungista oli katkennut - tai katkaistu - sähköt, tai ainakin keskustasta. Olipas kummallista, näin ei ollut käynyt aiemmin, ainakaan kovinkaan suurilta alueilta. Kuinkakohan pitkään tämä kestäisi?

Nimi: Ave

29.11.2018 19:02
Starla Watson – Eteläinen keskusta

Starla puhalsi ilmat ulos keuhkoistaan ja puri tiiviisti hampaansa yhteen kuullessaan miehen äänen. Vaivihkaa hän punnersi itsensä ensin polvilleen ja kurkisti varautuneena kohti miestä, joka seistä möllötti kädet ristissä. Starla hivuttautui nopeasti seisomaan, tarkkaillen tulokkaan liikkeitä. Mies ei näyttänyt kovin vanhalta, mutta sitäkin itsevarmemmalta. Toisaalta, miksi hänen nyt olisikaan kuulunut Starlaa pelätä. Olihan nainen itse vain tällainen pieni tappi, kun taas nuorella miehellä näytti ainakin pituutta löytyvän. Hetken ajan Starla antoi katseensa vaeltaa tuon paljaita käsivarsia pitkin, seuraten niissä olevian tatuointien rajoja. Hmm. Starla ravisti paksut hiuksensa pois naaman edestä ja terästi kylmän katseen kohti miestä, astellen vain hieman kauemmas, kun tuo lähti tutkimaan jotain hyllykköä. Miehen kysymykseen Starla vastasi vain kohottamalla olkapäitään. Eihän hän ollut mitään oikeastaan löytänytkään. Vähän vettä, jota ei ollut tarpeeksi jakamiseen.

Starla tuhahti paheksuvasti seuraavalle lauseelle. Ei hän pelännytkään. Hän oli melko vakuuttunut siitä, ettei tyyppi ainakaan häntä olisi heti tappamassa, sillä hän ei huomannut miehestä hehkuvan mitään kamalan väkivaltaisia tunteita. Kaipa yksinäinen, nuori nainen silti sai vähän varautunut olla? Starla ei kuitenkaan ollenkaan pitänyt ajatuksesta, että moinen hyypiö luulisi naisen olevan pelosta kangistuneena, joten päättäväisin askelin hän astui kaatuneen hyllykkönsä ylise ja asteli hieman lähemmäs.
”Kuka sinä olet?” Starla piti tahallaan äänensä kylmänä ja tunteettomana, antaen samalla aistinsa pyöriä miehen ympärillä, odottaen merkkejä, että herra saisi hermoromahduksen tai muuta vastaavaa.
Ei sillä, että vastauksella olisi ollut Starlan maailmassa mitään vaikutusta. Todennäköisesti joku, joka oli tullut etsimään apupaketteja tai jotain muuta, that’s it. Pääasia oli, ettei kyseessä ollut mikään hullu.

Vilkkuva hehkulamppu kaapissa räpsytti vielä pari kertaa, ennenkun se sammui kokonaan. Starla räpäytti silmiään tottuakseen nopeasti hämärään valaistukseen, ennenkun hänen katseensa kääntyi kohti katua. Katuvalot olivat sammuneet, itseasiassa Starla ei nähnyt valosäteitä yhtään missään. Onneksi vielä ei ollut pilkkopimeää, joten hämärän luonnonvalon turvin Starla saattoi erottaa rikkinäiset ikkunat ja avonaisen oven. Hän siirtyi vaivihkaa niiden suuntaan, varoen kompastumasta mihinkään lattialla lojuvaan rojuun.
”Eipä täällä taida olla enää mitään nähtävää, joten mitä sinä täällä oikeasti teet?”, Starla tokaisi vielä Aronin suuntaan ja kääntyi teennäisen välinpitämättömästi kurkistaakseen ikkunasta kohti katua.

Nimi: Zaaga

28.11.2018 11:32
Elijah Davis | Eteläinen keskusta

Kasvoilleen muodostuneesta irvistyksestä huolimatta Elijahin pelastanut poika myöntyi lopulta jakamaan laatikon. Elijah ei tiennyt miten tulkita toisen reaktiota, mutta yritti olla miettimättä sitä. Kun laatikko olisi jaettu, heidän ei tarvitsisi nähdä enää toisiaan, ja hän voisi kävellä täältä edes hieman varustautuneempana kuin aiemmin.
Sen enempää sanomatta Elijah kääntyi tasanteen puoleen ja kampesi itsensä ylös kättään varoen. Kun hän pääsi laatikon luokse, hän ujutti puukkonsa sen väliin, suoraan valkoisiksi maalatun "D.A.C.R.A" tekstin lävitse, ja aukaisi laatikon henkeään pidätellen. Heti päältä pystyi erottamaan muutamia purkkiruokatölkkejä paksulta näyttävän viltin päällä. Elijahin katse etsi tavaroiden joukosta lääkintäpakkausta, sillä hänen kätensä todellakin tarvitsi sitä. Poika joutui kuitenkin nielemään pettymyksensä, kun pakkausta ei näkynyt. Hän puri huultaan, ja yritti olla miettimättä mieleensä tulevia kauhuskenaarioita tulehtuneista haavoista ja suunnattomasta kivusta, ja kääntyi toisen pojan puoleen.
"No, miten me jaetaan tää?" hän kysyi.

// aattelin jättää tän niin että sullakin on vähän sananvaltaa mitä siellä laatikossa on :P

Nimi: Akit4

27.11.2018 18:39
Justin Anderson | Laitamat

Alession kysymys hänen tavaroistaan sai Justinin kohauttamaan kulmiaan ja vilkaisemaan itsekin ympärilleen mietteliäänä. Hän oli varmasti nähnyt veljensä tavarat jossain, mutta missä? Justin kohautti olkiaan Alessiota katsahtaen.
"Ei ne ainakaan kaukana voi olla", hän veikkasi naurahtaen ja askelsi seuraavaan huoneeseen sitä silmäillen. Hän ei nimittäin uskonut, että Alessio voisi olla niin hajamielinen, että hän olisi oikeasti hukannut tavaransa lopullisesti.

Nimi: Tiuhti

25.11.2018 12:13
Alessio Anderson | Laitamat

Justin viittoi ja kertoi suunnaksi keskustan. Alessio irvisti hieman ajatellessaan kaikkia niitä tautisia joita siellä päin liikkui. Pitäisi siis vain toivoa, että laatikko löytyisi mahdollisimman nopeasti.
Alessio nyökkäsi ja seurasi hetken veljeään, tämän häärätessä reppunsa kanssa ja yritti muistella, mihin oli jättänyt omat tavaransa.

Hetken päästä Justin kääntyi takaisin toisen puoleen ja kysyi, lähtisivätkö he heti. Alessio nyökkäsi taas ja nousi ylös, tähyillen hetken aikaa sohvan lähiympäristöä. Sitten hän vei ihmettelevän katseensa Justiniin.
”Tiedätkö sä mihin jätin mun tavarat?” hän kysyi.

Nimi: Akit4

23.11.2018 22:39
Justin Anderson | Laitamat

Alession noustessa istumaan hän antoi vastauksensa Justinille, joka nyökkäsi. Vaikkei Justin ollutkaan innoissaan lähtemisestä, hän oli kiitollinen, ettei hänen tarvinnut tehdä sitä yksin. Sen jälkeen Alessio kysyi vielä suunnasta.
"Keskustaan", nuorempi vastasi edelleen viittoen, sillä aavistuksen pölyisen sisäilman vuoksi hän oli päätynyt pitämään hengityssuojaintaan kasvoillaan. Huulilta lukeminen ei siis sillä hetkellä onnistuisi.

Justin kääntyi lattialle hylkäämänsä repun puoleen kaivamaan sen sisältöä, antaen samalla Alessiolle aikaa herätellä itsensä kunnolla. Hän kaivoi tupessa olevan puukon repustaan, jotta se olisi tarvittaessa helposti saatavilla. Kovin mielellään hän ei sitä tosin käyttäisi, ellei ihan pakko olisi. Ja toivottavasti ei olisikaan.
Sen jälkeen takaisin Alession suuntaan kääntyvä Justin nosti reppunsa selkäänsä. Hyvällä tuurillahan se saisi tänään lisää sisältöä, mikäli kaksikko pääsisi laatikoille tarpeeksi nopeasti ennen muita.
"Lähdetään heti?" Justin viittoi ja katsoi kysyvästi veljeään arvioiden tuon vireyttä. Ilmeisesti uni oli kerrankin tainnut tehdä tehtävänsä, mistä Justin tiedosti olevansa tyytyväinen. Alessio olikin vaikuttanut kaipaavan kunnon lepoa.

Nimi: Tiuhti

23.11.2018 21:01
Alessio Anderson | Laitamat

Alessio makasi sohvalla silmät ummessa ja rinta levollisesti kohoillen. Hän oli lopulta onnistunut nukahtamaan, tietäessään veljensä olevan samassa huoneessa. Mies nukkuikin pitkästä aikaa kunnolla, ilman että heräili vähän väliä. Unetkin olivat tavallista rauhallisempia.

Hetken päästä Alessio tunsi tutun taputuksen olallaan. Mies hätkähti ihan hiukan, kuten hän teki oikeastaan aina, ja käänsi päätään vasemmalle kohdaten Justinin toivottamassa hyvää huomenta. Sen jälkeen tämä viittoi kuulleensa lentokoneiden ääniä ja kysyi halusiko Alessio lähteä katsomaan. Mies kohottautui istumaan haroen hiuksiaan ja suoristaen pipoaan. Kevyt haukotus karkasi hänen suustaan, mutta olo oli paljon virkeämpi.
”Joo, lähdetään vaan”, Alessio vastasi ääneen. Hän oikeastaan kaipasikin hiukan raitista ilmaa.
”Minne päin?” hän kysyi noustessaan ylös sohvalta.

Barzillai May | Eteläinen keskusta

Hullun kynsissä ollut poika kampesi lopulta ylös, selvittyään järkytyksestään. Barzillai huomasi ikävät jäljet pojan käsissä ja tunsi ehkä hieman sääliä tätä kohtaan. Jos hän ei olisi sattunut paikalle, tiedä mitä kaikkea toiselle olisi voinut tapahtua.
Ajatukset katkesivat kun poika vastasi ja kiitti. Barzillai kohautti vain olkiaan. Ei hän juurikaan ajatellut tehneensä mitään sen kummallisempaa, kuin tappaneen pelkän hullun. Nyt niitä oli sentään edes yksi vähemmän.

”Niin, en kai”, Barzillai vastasi. Hän pisti merkille pojan vilkaisun laatikon suuntaan ja alkoi jo aavistaa, mitä tämän katse häneen kohdistettuna meinasi. Barzillai irvisti, kun poika ehdotti laatikon sisällön jakamista. Hyvä ideahan se muuten oli, mutta häntä pohditutti se, miten tavarat sitten jaettaisiin. Mitä jos laatikko sisälsikin juuri kaikkea semmoista, mitä kumpikin kipeästi tarvitsisi.
”Okei, mitä ettei”, poika myöntyi lopulta. Parempi kai jaettu laatikko kuin ei mitään.

Nimi: Akit4

23.11.2018 20:11
Justin Anderson | Laitamat

Justinin katse oli suuntautunut ikkunaan hänen käsissään olleesta sarjakuvalehdestä. Hän ei ollut koskaan ollut niinkään kiinnostunut sarjakuvista, mutta jollainhan hänen piti yrittää itseään viihdyttää. Siksi talosta sattumalta löytynyt sarjakuvalehti sai luvan kelvata. Sähköt eivät toimineet, eikä hän halunnut kuluttaa taskulamppunsa paristoja, joten hän oli tyytynyt ikkunasta tulleeseen valoon lukeakseen. Nyt kuitenkin lukeminen oli katkennut, sillä vasta hetki sitten Justin oli ollut kuulevinaan yli lentävien koneiden äänen. Todennäköisesti jonnekin päin karanteenialuetta pudotettaisiin siis avustuspakkaus tai useampikin.

Miehenalku jätti lehden jälkeensä noustessaan nojatuoliltaan ja otti muutaman askeleen kohti sohvaa, jolle hänen veljensä oli tullut nukahtaneeksi. Justin laski kätensä taputtamaan tuon olkaa saadakseen hänen huomionsa. Siitä oli tullut jo tapa. Tietäen veljensä kiintymyksen hänen pipoonsa, olisi Justin valmis nappaamaan senkin hänen päästään, mikäli Alessio ei heräisi pelkästään olan naputukseen.

Nähdessään heräämisen merkkejä hän liikautti käsiään huomenen toivotukseksi. Viittominen ei kuitenkaan loppunut siihen.
"Kuulin lentokoneet", Justin kertoi, "Haluatko lähteä?"
Justin itse tunsi aina epäröivänsä, kun tarkoituksena oli poistua turvallisesta majapaikastaan, mutta tarvikkeista alkoi pikkuhiljaa olla pulaa. Siksi hän antaisi veljensä päättää ottaisivatko he riskin tällä kertaa.

Nimi: Zaaga

22.11.2018 22:41
Elijah Davis / Eteläinen keskusta

Elijah sulki silmänsä ja painoi käsillään kovempaa vasten hullun otetta. Se ei kuitenkaan luovuttanut vaan alkoi ärhännellä kovempaa, huiskien likaisilla kynsillään minne ikinä ylttyikään. Elijah tunsi osuman käsivarressaan ja sihisi, kun käden ote heikkeni ja hullu pääsi jälleen lähemmäksi. Sen hengitys tuntui kuvottavana Elijahin naamalla, ja hän oli jo melkein valmis tuntemaan hullun kädet kurkussaan ja kaiken pimenevän.

Yhtäkkiä jokin kuitenkin kiinnitti hullun huomion, ja kaikki paino Elijahin päältä katosi kuin tuhka tuuleen. Shokki oli lukinnut pojan kehon paikalleen, eikä hän kerennyt edes tajuta silmiensä edessä avautuvaa tapahtumaketjua, ennen kuin hullun iljettävät tuhketumisen äänet kantautuivat jo korviin. Elijah päästi hengähdyksen, jota oli pidättänyt jo ties kuinka kauan, ja katsoi ylös. Verilammikon keskellä seisoi joku.

Elijah kurottautui poimimaan kauemmas kadonneen puukkonsa ja nousi ylös käsi seinämää vasten. Hän yritti peittää irvistyksen nähdessään käsivarttaan halkovat raapimisjäljet, joista osista tihkutti verta. Hienoa. Mahdollinen tulehtumisen vaara oli viimeinen asia, jota Elijah juuri nyt kaipasi, eikä hänellä ollut edes tarvikkeita hoitaa haavaa.
"J-joo", hän vastasi tajutessaan pojan kysymyksen ja loi varautuneen mutta kiitollisen katseen toisen suuntaan. "Kiitti."

Sydän hakkasi vieläkin kiivaana rintakehää vasten, kun nuorukainen tarkkaili pelastajansa liikkeitä samalla kun nousi ylös ja pudisteli vaatteitaan. Toinen poika näytti vilkaisevan laatikon suuntaan, eikä Elijahilla ollut epäilystäkään, etteikö hänkin ollut tullut tänne sitä varten. Olisiko toinen valmis tappelemaan laatikosta? Elijah toivoi, ettei tilanne ajautunut siihen, sillä hän ei todellakaan ollut tappelukunnossa - helvetti, ei hän varmaan pystyisi edes puolustamaan itseään, saati sitten mihinkään puukkotappeluun. Hän ei kuitenkaan myöskään ollut valmis katsomaan, miten joku tuntematon heppu kävelee hänen nenänsä edestä ja ottaa kaikki tavarat joidenka vuoksi hän joutui hullun hyökkäämäksi, joten Elijah päätti hyödyntää tilanteen.

"Mä oletan ettet sä tullut ihan huvikses mua pelastaan", hän aloitti. Katse käväisi laatikoissa ja palasi sitten toiveikkaana takaisin toiseen, vaikka hänen äänensä olikin varovainen. "Joten me voidaan varmaan jakaa toi?"

Nimi: Kira

22.11.2018 15:05
Calypso Martin - Eteläinen keskusta

Calypso käveli ympäristöään tarkkailen keskustaa kohti. Tuo oli napannut käteensä mustan armeija puukkonsa siltä varalta, että törmäisi epämiellyttäviin henkilöihin. Moni muukin oli varmasti nähnyt keskustan yli lentäneet koneet ja se saattoi tarkoittaa apupakkauksia, joista ensimmäisille paikalle päässeille olisi iloa. Yleensä tähän mennessä paketit olisivat jo tyhjiä, mutta Cal toivoi sieltä löytyvän edes jotain pientä, josta olisi hyötyä. Ruoka noista paketeista hävisi ensimmäisenä. Calypso käveli reippaasti eteenpäin ympärilleen silloin tällöin vilkuillen. Mikäli pakkauksilla olisi hirveästi porukkaa tyytyisi Calypso tarkkailmeaan kauempaan. Vaikka tuo tapella osasikin koitti hän vältttää niitä mahdollisimman pitkään. Tässä maailman tilanteessa se oli kuitenkin aika hankalaa. Nainen suuntasi kulkunsa suoraan kohti juna-asemaa siinä toivossa, ettei kukaan olisi sinne vielä lähtenyt. Ostoskeskus oli kuitenkin aika suosittu paikka ja hyvällä tuurilla hän saattaisi löytää, jopa avaamattoman pakkauksen.
//Jumankekka, että on vaikeeta kirjottaa kolmannessa persoonassa XD Ja nauttikaan tästä kamaluudesta, jonka epätoivoissani väkersinXD//

Nimi: Tiuhti

21.11.2018 16:03
Barzillai May | eteläinen keskusta

Temppuileva mieli ja katujen epätavalliselta tuntuva autius pitivät selustaansa vahtivan Barzillain valppaana ja valmiina. Aikaisemmin taivaalla keskustan yli ajelehtineet koneet kielivät mahdollisista apupakkauksista, joita nuorukainen oli lähtenyt etsimään. Outoa kuitenkin oli, ettei muita ihmisiä, tai edes tautisia, näkynyt missään. Barzillai oli tosin kuvittelevinaan tuijottavia silmiä kaikkialla piiloissa, ja oli siksi valmiudessa kadota näkyvistä. Ja siitä hän olikin erityisen tyytyväinen, että omasi niinkin kätevän kyvyn, mikä auttoi varsinkin hankalissa tilanteissa.

Barzillai potkasi tyhjää säilyketölkkiä maassa ja kuulosteli, aiheuttiko se reaktiota missään. Katu ja se rakennus, mikä hänen vieressään tönötti, pysyivät kuitenkin vaiti, jolloin poika jatkoi matkaansa varmemmin mielin. Hänellä olisi siis pieni etulyöntiasema saada pakkauksista hyödyllisimmät tarvikkeet, jos siis vain löytäisi niistä jonkun.

Hetken aikaa nuorukainen pohti, suuntaisiko ostoskeskukseen vai juna-asemalle, päätyen lopulta jälkimmäiseen. Ostoskeskukseen rynnättiin yleensä ensimmäisenä, joten sinne yrittäminen tuntui aika lailla turhalta ajatukselta. Ja lisäksi asemalle oli lyhyempi matka, joten pojan mahdollisuudet tyhjentää edes yksi apupakkauksista ensimmäisenä kasvoivat entisestään. Kävellessään verkkaisesti asemaa kohti Barzillai hävitti itsensä kokonaan näkyvistä, ettei kukaan vahingossakaan näkisi hänen menevän sen suuntaan.

Asemalle päästyään Barzillai pysähtyi ja kuunteli. Hänen otsansa rypistyi. Ääni, minkä hän kuuli sydämensä sykkeen lisäksi, oli kauempaa kantautuva mölinä. Ei ollut epäilystäkään, mikä sen aiheuttaja oli, ja vaikka Barzillaita kuinka kammoksutti, oli hänen lähdettävä äänen suuntaan.
Ajattele apupakkausta, ajattele apupakkausta, poika toisteli mielessään ja lähestyi meteliä.

Mielihyvän väreet, jotka kutittivat Barzillain ihoa tämän nähdessä yhden pakkauksista vain vähän matkan päässä, muuttuivat nopeasti kylmiksi ja epämiellyttäviksi, kun hän tajusi mikä riehui suoraan laatikon edessä. Varovaisin askelin, puukkonsa repustaan ottaen ja ääntäkään päästämättä Barzillai lähestyi reunaa, kurkisti raiteille ja huomasi suurinpiirtein ikäisensä näköisen pojan hullun ylivoimaisessa otteessa. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan nähnyt häntä, koska oli yhä sulautuneena taustoihin, joten vähin äänin hän pääsi laskeutumaan varpasilleen alas, vain muutaman metrin päähän karjuvasta hullusta ja pinteessä olevasta pojasta.

Barzillai otti varovaisen askelen, mutta jokin rasahti hänen epäonnekseen jalkojensa alla. Ääni kantautui hullun korviin, ja hetken aikaa Barzillai tajusi tuijottavansa suoraan tämän vauhkoontuneisiin silmiin.
”Paska.” Huomaamattaan nuorukainen oli palannut näkyviin, ja oli jo valmiina perääntymään, mutta raivokas tautinen oli ehtinyt lukita hänet uudeksi kohteekseen. Otus kampesi pois toisen pojan päältä ja raahautui sylkivana suustaan valuen Barzillaita kohti. Hullun matka katkesi kuitenkin nopeasti, kun Barzillai vaistomaisesti ja paniikissa iski puukon summanmutikassa tämän rintaan. Hullu kaatui sätkien kyljelleen maahan ja vavahteli tuskissaan, jolloin nuorukainen katkaisi tältä vielä tämän kaulavaltimon.

Poika katsoi jalkoihinsa levittäytyvää verilätäkköä ja astahti kauemmas. Sen jälkeen hän kääntyi vilkaisemaan auttamaansa poikaa ja laatikkoa, tuhahtaen itsekseen. Toinen oli tietysti lähtenyt hakemaan sitä, ennen kuin joutui hullun käsiin, eikä Barzillai enää kehdannut mennä sen luo. Toinen poika oli nähnyt laatikon ensin, joten mitäpä hän sitä tältä varastamaan. Varmaan jostain löytyisi vielä toinen, vaikka sitten puolityhjäkin.

”Ootko sä kunnossa?” Barzillai koki aiheelliseksi kysyä, koska olihan toisen tilanne näyttänyt aika toivottomalta.

Nimi: Zaaga

20.11.2018 19:21
Elijah Davis / Eteläinen keskusta

Kylmä tuulenpuuska sai Elijahin vetämään takkinsa visummin kiinni. Hänen hengityksensä karkasi viileään ilmaan höyrypilvinä, joka oli merkki lähenevästä talvesta. Ympärillä oli hiljaista lukuunottamatta kenkien tasaista hakkausta asfalttia vasten juoksuaskeleiden tahtiin.

Myös Elijah oli ollut yksi niistä, jotka olivat huomanneet eteläisen keskustan ylle kaartuneet koneet ja niiden tiputtamat pakkaukset. Elijah oli onneksi sattunut juuri kävelemään alueella, joten hänellä olisi hyvä mahdollisuus keretä ensimmäisenä paikalle. Tähän mennessä hän ei ollut onnistunut hyötymään apupakkauksista ollenkaan. Joko ne olivat aina keretty tyhjentämään ennen kuin hän ehti paikalle tai pakkauksia vartioi joukko aivan liian vaarallisen näköistä porukkaa, joille uhitteleminen olisi varma keino tulla tapetuksi tai vähintäänkin hakatuksi.

Avokattoinen juna-asema oli hiirenhiljainen, kun Elijah saapui paikalle. Hän kaivoi puukon repustaan ja puristi sen käteensä, vilkuillen hermostuneesti ympärilleen. Näytti siltä, että kukaan ei ollut vielä kerennyt paikalle, mutta ei pistänyt pahaksi olla varovainen. Sen tavan Elijah oli omaksunut vuoden saatossa kuin hengittämisen, ja luojan kiitos että olikin. Ilman varovaisuutta tässä maailmassa koki nopeasti loppunsa.

Varovaisten askelien saattamana Elijah lähestyi kohti aseman keskustaa. Hänen ei tarvinnut etsiä kauaa, ennen kuin silmäkulmasta pisti esiin ruskea pakkaus. Se lepäsi toisella puolen raiteita, koskemattomana ja yhä kiinni. Helpottunut huokaisu karkasi pojan huulilta, ja hän saattoi vain toivoa, että pakkauksessa olisi ruokaa, sillä hänen omansa oli loppunut juuri edellisenä päivänä. Verkkaisesti Elijah lähti hölkkäämään pakkausta kohti, tiputtautuen varovasti raiteiden syvennykseen.

Hän oli juuri nousemassa toiselle puolelle käsiensä varaan ponnistautuneena, kunnes jokin tarttui poikaa nilkasta. Hän mätkähti maahan ja yritti vaistomaisesti rimpuilla irti otteesta, mutta turhaan. Hänen päällensä hyökännyt hullu lukitsi pojan raskaan kehonsa alle ja sylki ja karjui kuin mikäkin villieläin. Pakokauhu valtasi Elijahin, kun hän huomasi sivusilmällään kauemmas pudonneen puukon samalla kun yritti pidättää yllään vauhkoavaa hullua käsillään. Pelko sai pojan kädet tärisemään ja kyyneleet kirvosivat silmissä - tähänkö se kaikki päättyi?

©2019 < mσrвus > - suntuubi.com